Kiitokset ja onnittelut

Suuri kiitos kaikille minua äänestäneille! Ensikertalaisen 92 ääntä voi olla tuloksena vaatimaton mutta arvostan valtavasti sitä, että koitte arvoni ja vaaliteemani tukemisen väärtiksi. Kiitos!

Innostus vaikuttamiseen kasvoi kampanjan edetessä eikä lopu tähän. Tapoja toimia ja vaikuttaa kotikaupungin parhaaksi löytyy ja kävivätpä jo seuraavat vaalitkin mielessä. Jatkan yhteiskunnan ja sen ilmiöiden kommentointia tässä blogissa.

Kokoomus teki historiaa nousemalla maan suurimmaksi puolueeksi ja Helsingin Kokoomus vahvisti asemaansa, upeaa! Valtuustoryhmäämme nousi uusia kasvoja ja paikkansa piti moni kokenut konkari. Lämpimät onnittelut ja menestystä teille!

Kohti vuotta 2009 - ja vaalipäivää

Kuntavaalikampanjointi on minun osaltani päätöksessä. Olen kotona; illansuussa käytiin tämänpäiväisen tukijoukon kanssa syömässä nepalilaista ja nyt voi vain olla.

Hienoa, että viimeinen kampanjapäivä oli aurinkoinen. Kolmen Sepän aukiolla tunnelma oli iltapäivällä vimmainen. Aiemmin Töölössä ja Munkkivuoressa oli rauhallisempaa ja tilaa useille hyville keskusteluille, kiitos niistä paikalla olleille kaupunkilaisille.

Parhaillaan valtuuston isot ryhmät pohtivat vuoden 2009 talousarviota. Talouden tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet kampanjan aikana vähintään haastaviksi.

Viime vuonna Helsingin käyttömenot olivat noin 3,5 miljardia. Tästä sosiaali- ja terveystoimeen kului noin 1,96 miljardia. Ennalta ehkäisyyn panostaminen, joka on yksi keskeinen kampanjateemani, on entistä tärkeämpää.

Lasten ja nuorten ongelmista kiinni ottaminen alkuvaiheessa on tuhannesti kannattavampaa niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin. Tarvitaan riittävät oppilashuollon palvelut, terveellinen ja turvallinen arki sekä ainakin yksi mieluisa harrastus. Lapsiperheiden kotipalvelua ei käytännössä ole tarjolla, vaikka perheen arki olisi minkälaisessa tilanteessa. Uupuneita vanhempia ja perheitä tulee tukea ennen kuin tilanne kriisiytyy. Helsinki on lisännyt henkilöstöä lapsiperheiden kotipalveluun mutta tarve ei ole vielä tyydytetty.

Lisää rahaa tai sen uudenlaista kohdentamista tarvitaan mutta etenkin asennetta ja ennakoivaa otetta palveluihin. Ammattilaisten järkevä, samaan tavoitteeseen pyrkivä ja toisia kunnioittava yhteistyö esimerkiksi oppilashuollossa saa aikaa tuloksia. Päämäärätön, organisaatiokeskeinen jorina massiivisissa maratonpalavereissa ei motivoi ketään.

Näkökulmani on, että työtä lasten ja nuorten hyväksi voidaan monessa kohtaa kehittää myös ilman valtavia lisäresursseja. Niitäkin silti tarvitaan; kouluterveydenhuollon sekä koulun sosiaalityön ja psykologien vakansseja on oltava riittävästi.

Helsingin elävöittäminen entisestään tekee kaupunkilaisten elämästä viihtyisää. Vaalitapahtumat ovat tutustuttaneet minua paremmin moniin asuinalueisiin. Potentiaalia - sekä tiloja että toimijoita - kaupunkikulttuurin elävöittämiseen löytyy.

Yhteistyön tekemisen kulttuuria pitää tukea ja tapahtumia resurssoida. Kiinnostavia asioita luodaan pienissä musiikki-, teatteri ja muissa taideyhteisöissä sekä järjestöissä. Ne tarvitsevat kaupungin tukea mutta suhteellisen pienillä avustussummilla syntyy elämyksiä laajoille joukoille.

Musiikkitalo kohoaa Töölönlahdella ja on hienoa, että sen rahoitukseen on otettu mukaan myös yksityisiä tahoja. Idea keräyksestä tosin tuli Polyteknikkojen kuorolta. Helsingissä ja koko Suomessa tulee jatkossa oppia tekemään laajoja kulttuurihankkeita julkisen ja yksityisen yhteistyönä. Korjaamo kotikulmillani Töölössä on tästä loistava esimerkki.

Huomenna käyn äänestämässä ja sitten suuntaan Kirjamessuille, ilman rintanappeja ja flaijereita, ihan vaan osallistujana, kuuntelemaan keskusteluja ja hypistelemään kirjoja.

Hyvää vaalipäivää kaikille, käykää äänestämässä.

Miten tehdä Suomesta väkivallattomampi yhteiskunta

Oulussa perheenisän epäillään surmanneen perheensä ja itsensä luvallisella haulikolla. Väkivalta on taas otsikoissa.

57 000 kansalaista on allekirjoittanut käsiaseiden kieltoa puoltavan adressin, joka luovutetaan sisäasiainministeriölle.

Henkilökohtaisesti en vastusta käsiaseiden kieltoa, vaikka en adressia allekirjoittanutkaan. Pelkkä aseiden rajoittaminen ei kuitenkaan poista suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää väkivaltaisuutta. Toisen ihmisen ja itsensä voi surmata keittiövälineellä tai vaikka isolla kivellä.

Perhetragedioissa syy tai osatekijä on useimmiten mustasukkaisuus, alkoholi, mielenterveysongelmat tai talousvaikeudet. Ratkaisevaa surmien ja yleensä väkivallan estämisessä on inhimillisten vaikeuksien tunnistaminen ajoissa ja se, että niihin on tarjolla apua.

Perusongelma on kuitenkin väkivallan näkeminen ratkaisuna. Tässä Suomi eroaa monesta muusta maasta eikä valitettavasti edukseen.

Kuntavaalien alla olen saanut kaksi haastetta ja myös allekirjoittanut molemmat vetoomukset: Amnestyn Joku raja-kampanjan sekä Allianssin Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun. Uskon näiden tahojen tekemään työhön.

Paitsi että väkivalta on aina ihmisoikeusrikkomus uhria kohtaan, se myös periytyy. Perheväkivaltaa kokeneilla tai nähneillä lapsilla on suuri riski päätyä itse väkivallan tekijöiksi tai uhreiksi. Siksi kunnan palveluissa kuten terveyskeskuksessa, koulussa ja päiväkodissa on oltava asiantuntemusta, jolla väkivalta tunnistetaan ja siihen osataan puuttua oikein. Niin uhrit kuin tekijät tarvitsevat palvelut, joilla väkivallan kierre katkaistaan.

Väkivaltaa voidaan ehkäistä tiedottamalla sekä asennekasvatuksella. Esimerkiksi monilla järjestöillä on hyviä toimintamalleja lapsille ja nuorille tunteiden tunnistamiseen, käsittelyyn ja purkamiseen mutta myös jo väkivallan kierteessä oleville.

Väkivallan seuraukset ovat kalliita inhimillisesti mutta myös taloudellisesti ja väkivaltaan tulee aina puuttua.

Vanhempien ja koulun hyvä yhteistyö ei maksa mitään

Stakesin ja Suomen Vanhempainliiton kyselytutkimuksen mukaan vanhemmilla on vain vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa oppilashuollon suunnitteluun ja kehittämiseen. Tulokset kertovat, että ensimmäisten kouluvuosien jälkeen vanhemmat eivät koe saavansa tietoa esimerkiksi terveys- tai hammastarkastuksista.

Kyselytutkimus vahvistaa, että vanhempien osallisuus toteutuu parhaiten, kun koulun johtokunnassa on mukana vanhempia ja koulussa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys. Koulujen välillä on kuitenkin suuria eroja vanhempien osallistumismahdollisuuksissa.

Vanhempia ei hyödynnetä riittävästi kouluhyvinvoinnin edistämisessä. Vanhempainyhdistysten rooli on pitkälti varainkerääjän, tapahtumien ja juhlien järjestäjän rooli.

Kodin ja koulun yhteistyötä korostetaan sekä perusopetuslaissa että perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yhteistyön tulisi toteutua sekä yksittäisen oppilaan että koko kouluyhteisön tasolla.

Mielestäni tässä on selkeä kehittämisen paikka mutta myös hyvä esimerkki siitä, miten kaikki palvelujen parantamiseen tähtäävä toiminta ei vaadi taloudellisia lisäpanostuksia.

Kyse on asenteesta. Oppilashuollon työntekijöiden ja opettajien tulee nähdä vanhemmat voimavarana, joka täydentää ammattiosaamista koulun kehittämisessä. Vanhempien tulee tunnistaa ja arvostaa ammattilaisten osaaminen mutta myös oma ensisijainen vastuunsa kasvattajana.

Helsingissä on saatu hyviä kokemuksia koulujen johtokuntatyöskentelystä ja hyvää kehitystä sitä tulee edelleen vahvistaa. Myös päiväkotien johtokunnat ovat kokeilemisen arvoinen asia.

Valoa lokakuiseen Helsinkiin

Tänään perjantai-iltana kotiin tullessani poikkesin uteliaisuudesta Narinkka-torille, jonne on saapunut brittiläinen Tivoli UK. Mainosten mukaan matkassa ovat suunnilleen Euroopan korkeimmat ja nopeimmat laitteet. Värivalot ja strobot vilkkuivat, eurodisko raikasi ja pääosin nuorista koostuvalla joukolla tuntui olevan hauskaa.

Minusta on hyvä idea tuoda tivoli aivan keskustaan. Vastaavaa olen nähnyt esimerkiksi Berliinissä. Myös Linnanmäki on nyt auki ja viettää Valokarnevaaleja koulujen syysloman ajan. Lokakuu on juuri sitä aikaa, kun erilaisten kaupunkitapahtumien suma on takana ja jouluun vielä pitkä matka. Alkava pimeä vuodenaika suorastaan huutaa valoa ja elämää.

Narinkka-torin läpi kulkeminen ilahdutti. Yleensä aukio on kalsea, ja kaikki kiirehtivät sen läpi vauhdilla.

Eilisessä Optiossa mainonnan ammattilaiset pohtivat Suomi-kuvan luomista. Kommenteissa toistuu vaatimus omaperäisyydestä ja Suomen erilaisuuden rohkeasta hyödyntämisestä. Hyvä brändi syntyy tekojen kautta, ei väkisin brändäämällä.

Eihän tivoli tai huvipuisto sinänsä ole mitään ainutkertaista mutta pimeässä ja melkein-pakkasessa koettuna se voi sitä ollakin. Kaupunkikulttuuri elävöityy myös yksinkertaisten ja perinteisten tapahtumien kautta kun ne tarjoillaan uudessa paketissa.

Tutustukaa Irc-Gallerian vaalikoneeseen

Vaalien lähestyessä ehdokkaat blogeissaan ja Facebookissa kertovat kiireestä ja vaalitunnelman tiivistymisestä. Tunnistan tunteen ja sen lisäksi kireät hartiat, sen verran tietokoneen ääressä istuminen on viime aikoina lisääntynyt.

Vaalikoneiden ja kyselyjen suuri määrä on jo tullut todettua. On silti harmi, että Irc-Gallerian vaalikone ei vielä avautuessaan ollut saavuttanut kuntavaaliehdokkaita kovin laajasti.

En kannata äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen mutta kannatan kaikkia muita järkeviä toimia, joilla politiikkaa tuodaan lähelle nuoria ja joilla nuoret tuovat näkemyksiään politiikkaan. Gallerian yhteisöön on liittynyt puoli miljoonaa käyttäjää, joista äänestysikäisiä on yli puolet.

Kysymykset Irc-Gallerian koneessa ovat nuorten tekemiä. Vastaajan näkökulmasta ne olivat jopa parempia kuin muissa koneissa: selkeitä ja suoria, tärkeitä ja konkreettisia.

Toivottavasti kampanjan loppuhuipennus tuo galleriaan uusia vastaajia. Kun moni on huolissaan nuorten äänestysaktiivisuudesta tai sen puutteesta, olisi asiallista myös kertoa ajatuksistaan siellä, missä nuoret liikkuvat.

Rikosvastuu ei ratkaise sosiaaliturvan ongelmia

Kuntien päättäjiä ehdotetaan rikosvastuuseen sosiaaliturvan liiallisista säästöistä. Ehdotus sisältyy kirjaan, jonka Helsingin ja Vantaan sosiaaliasiamiehet julkaisivat eilen. Kelan julkaisemassa kirjassa kuvataan ihmisten kokemuksia sosiaaliturvaan liittyen erityisesti sen epäkohtien näkökulmasta.

Tiedossa on, että etenkin Kelan myöntämien sosiaaliturvaetuuksien käsittelyssä on on epäkohtia. Etuusasioiden pitkät käsittelyajat ja monimutkaiset hakemuslomakkeet heikentävät hakijan oikeusturvaa. Pitkäaikaissairaalta, vanhukselta tai mielenterveyskuntoutujalta ei voi välttämättä odottaa sähköisten palvelujen sujuvaa ja itsenäistä käyttämistä. Jos hakija saa etuusasiaansa kielteisen päätöksen, vie käsittelyaika mahdollisessa valitusasteessa vielä useita kuukausia.

Sosiaaliturvan vähimmäisetuuksien tasoissa on ollut puutteita, joita on nyt pyritty korjaamaan nostamalla mm. äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoja sekä sairauspäivärahoja. Apurahansaajien sosiaaliturvaa on parannettu Eri etuuksien yhteensovittamisessa sen sijaan on haasteita. Sosiaaliturvan ja palkkatyön yhteensovittaminen on edelleen liian hankalaa ja se tulee ratkaista sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Luotan siihen, että ehdotettu rikosvastuu päättäjille on tarkoitettu enemmän herättämään keskustelua kuin toimeenpantavaksi uudistukseksi.

En epäile, etteikö kunnissa olisi toteutettu lyhytnäköisiäkin säästöjä tai etteikö Kelan etuuksiin liittyisi edellä kuvaamiani ongelmia.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä sosiaaliturvan ongelmat tulee ratkaista siellä, missä ne syntyvät, ei käräjäoikeudessa. En halua yhteiskuntaa, jossa yhä enemmän ratkotaan ihmisten arkeen liittyviä asioita oikeusistuimissa. Sekä palvelujen että sosiaaliturvan rakenteissa on ongelmia, joihin tulee puuttua ja estää kohtuuttomien tilanteiden syntyminen asiakkaalle.

Lisää tehoja junioriurheiluun?

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja haluaa junnukiekkoiluun lisää tehoja. Jukka Jalonen peräänkuuluttaa tasosarjoja juniorikiekkoiluun ja pienempiä ryhmiä "Nuori Suomi-ajattelun sijaan". En tiedä, onko sitaatti Jalosen oma vai toimittajan tulkinta.

Huippu-urheilun tulisi olla viihdyttävää elämysbisnestä ja Jalosen tehtävä on tuottaa sitä yleisölle ja sponsoreille. Toisaalta lasten pitää saada urheilla leikinomaisesti, kehittää motorisia taitojaan monipuolisesti ja saada itsetunnolleen tukea onnistumisista joukkueessa.

Tätä tavoitteiden ristiriitaa olen pohtinut aiemminkin. Tutkiessani lasten ja nuorten kilpailutoiminnan suosituksia en myöskään maallikkona löydä niistä asioita, jotka estäisivät menestymisen myöhemmällä iällä. Paitsi että jokaisella on mielestäni oikeus liikkumisen iloon ja sen tuomiiin hyötyihin, luovuutta ja lahjakkuutta tutkinut Kari Uusikylä on todennut, että tehovalmennuksella myös hukataan lahjakkuuksia. Hyväksyvä ilmapiiri on paras pohja hyville suorituksille.

On Jalosella on hyviäkin ajatuksia, kuten että on olemassa asenteellista lahjakkuutta. Pelkkä lahjakkuus ei riitä, koska onnistumiseen tarvitaan paljon työtä ja harjoittelua. Jos harjoittelun lahjaa ei ole, ei siitä peruslahjakkuudestakaan ole hyötyä. Ajatuskulku pätee moneen asiaan.

Politiikka kaduille myös vaalien välillä

Maanantain Epäkorrektia, Tuomas Embuske! -ohjelman väitteenä oli Älä äänestä!

Pidän Enbusken tyylistä. Etenkin radiossa (hurraa podcast-tarjonta) hän onnistuu johdattelemaan kiinnostavasti keskusteluja, joiden anti toki perustuu myös hyvin valittuihin vieraisiin. Toimittajana hän tekee kotiläksynsä eli taustatyönsä mutta ei myöskään pelkää heittää hyvin yksinkertaisiakaan peruskysymyksiä ja laittaa itseään niillä peliin.

Älä äänestä-jaksossa keskustelu noudatteli melko totuttua polkua: haastateltiin sekä politiikan aktiiveja että niitä, joiden mielestä äänestämällä ei voi vaikuttaa yhtään mihinkään.

Alkuviikosta uutisoitiin myös, että suuri osa suomalaisista tuntee politiikan arkea huonosti, esimerkiksi ei osaa nimetä hallituspuolueita. Oikeusministeriön arvioiden mukaan on mahdollista, että vuonna 2030 alle puolet ihmisistä äänestää. Luottamus ja kiinnostus politiikkaan vaikuttaisi hiljalleen ohentuvan.

Mitä asialle pitäisi tehdä? Kunnallisvaalikampanjoinnin kiivain loppurutistus on alkamassa. Vaalikoneet ovat auenneet, televisiossa vaalitentit lisääntyvät ja ehdokkaan sähköpostiin edelleen lähes tulvii eri tahojen vaalikyselyjä. Äänestäjillä ei tule olemaan pulaa sähköisestä informaatiosta.

Itse olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja vaalitapahtumat ovat minulle uusi maailma. Olen tavannut ihmisiä mm. erilaisilla markkinoilla ja tulevana sunnuntaina taas kohdataan Silakkamarkkinoilla ja Hakaniemen torilla.

Tähän mennessä olen saanut keskustella mm.päivähoidon henkilöstötilanteesta, terveysaseman palvelusta ja tonttivuokrista.

Keskustelut ihmisten kanssa sekä haastavat että palkitsevat. Minusta on paljon parempi, että joku tulee paikalle vaikka ilmaisemaan jyrkän tyytymättömyytensä asioihin kuin että me ehdokkaat seisomme keskenämme ilmapallojen alla. Olen saanut tapaamisista uusia näkökulmia ja kohdannut helsinkiläsiä, joita en olisi muuten tavannut.

Vaalitapahtumien haaste on, että kaikki sanottu nähdään helposti pelkän kampanjoinnin valossa. Tämä ei tietenkään ole äänestäjien vika. Vaalit tarjoavat yliannostuksen politiikkaa. Äänestäjän näkökulmasta saattaa tuntua, että kolme viikkoa tarjolla on yli-intensiivisesti ideoita, väitteitä, vastaväitteitä ja keskustelua. Jokaisella kadunpätkällä joku ehdokas pyrkii juttusille. Vaalit tulevat, tulos kerrotaan ja elämä jatkuu. Ainakin puolueiden teltat katoavat katukuvasta.

Miksi puolueet eivät ole näkyvämmin siellä missä ihmiset liikkuvat myös vaalien välillä? Harva menee kuuntelemaan valtuuston istuntoa, useampi saattaisi sitä ehkä seurata netistä tai paikallistelevisiosta. Kun politiikka kerran koskee arkea, sen pitäisi olla arjessa tarjolla myös keskustelu-, kysely- ja väittelymahdollisuuksina.

Sanaton tiistai

Aurinko nousi tänään Helsingissä kauniisti. Kirkasta, kuulasta syysaamua synkentävät puolitangossa roikkuvat liput. Ajatukset ovat Kauhajoella, jonka tapahtumat tekivät eilisestä tiistaista sanattoman. Aamun lehti, uutiset ja aamu-televisioiden lähetykset täyttyvät pohdinnasta, miksi tämä tapahtui, taas.

Vastauksia ei ole. Järkyttävän tragedian edessä on inhimilllistä olla ymmällään. Tapahtunutta on vaikea käsittää eikä sitä voi tyhjentävästi selittää tai ymmärtää.

Toipuminen Kauhajoella, perheissä, lähipiireissä ja paikkakunnilla, joita tapahtunut kosketti suoraan sekä meidän kaikkien mielessä, kestää pitkään. Jälkihoito tarvitsee kaiken osaamisen ja tuen, jota voidaan antaa. Kuitenkin tapahtunut jättää jäljen, jota ei voi koskaa pyyhkiä pois.

Ne ihmiset, joilla tässä tilanteessa on voimavaroja ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin, ovat isojen asioiden edessä. Nuorten mielenterveystyö tarvitsee resursseja. Koulu tarvitsee yhteisöllisyyttä. Oppilashuolto tarvitsee resursseja. Aselakeja voidaan tiukentaa, en vastusta sitä, mutta oireen sijasta tulee nyt yrittää oivaltaa edes osa tapahtuneen syistä ja taustoista. Palvelujärjestelmämme on liian oire- ja häiriökeskeinen. Resursseja löytyy vasta sitten, kun jotain tapahtuu.

Illalla kulttuurikeskus Gloriassa järjestetään Kuuleeko kukaan? - konsertti nuorten mielenterveystyön hyväksi. Jo aiemmin suunniteltu konsertti on ajankohtainen tavalla, jota kukaan ei olisi toivonut. Musiikki sanoittaa nyt sen, mille ei muuten ole sanoja.

Järjestötoiminnan arki tarvitsee käytännön arvostusta

Osallistuin tänään Myllypuro-päivään vaalityön merkeissä. Kaupunkilaisten kanssa keskustelun ohella oli tilaisuus kierrellä tapahtumassa. Mukana olivat ainakin paikallinen asukasyhdistys, eläkeläisyhdistys, seurakunta, puolueita ja nuorisoasiainkeskus, joitakin mainitakseni.

Eilen illlalla ja varhain tänä aamuna lukuisat ihmiset olivat tehneet tapahtuman eteen jo paljon: leiponeet pullaa, täyttäneet ilmapalloja, kantaneet ja kasanneet telttoja, keittäneet soppaa ja sekoittaneet vohvelitaikinaa.

Yhden kaupunginosatapahtuman järjestäminen vaatii valtavasti talkoo- ja vapaaehtoistyötä. Lukuisissa tapahtumissa sekä vapaaehtoisena että työn puolesta olleena mietin usein, oivaltavatko ihmiset tehdyn työn määrän ja arvon. On helppo odottaa ja vaatia toimintaa, mutta kuinka moni on valmis antamaan omaa aikaansa tai edes tukemaan järjestöjä muutamalla eurolla?

Poikkesin myös MLL:n Myllypuron yhdistyksen perhekeskuksessa.Värikkäissä tiloissa oli täysi tohina: vanhemmat myivät kirpputoripöydillään lastenvaatteita, tarvikkeita ja leluja. Viikolla yhdistys järjestää iltapäivätoimintaa, muskareita, aikuisten liikuntaa ja ylläpitää perhekahvilaa. Perhekeskus on alueen lapsiperheiden kohtaamispaikka.

Helsingin kaupunki avustaa sekä iltapäivätoimintaa että yhdistyksen muuta ennaltaehkäisevää työtä. Kiinteistövirasto perii myös korkeaa vuokraa tiloista.

Mietin hyvin arkisesti, mitä järkeä on avustaa yhteisöjä yhden hallintokunnan budjetista ja toisen toimesta periä avustus takaisin vuokran muodossa? Kaupungilla tulisi olla mahdollisuus tarkastella yleishyödyllisiä yhteisöjä sellaisina kumppaneina, joille voitaisiin tarjota tiloja käyttöön jopa maksutta tai ainakin hyvin kohtuullisella kustannuksella. Näin siis siinä tapauksessa, kun toiminta ei aidosti kilpaile yritystoiminnan kanssa.

Kolmannen sektorin roolista puhutaan usein arvostavasti, mutta arvostuksen pitää näkyä käytännössä. Kilpailunalaista palvelutoimintaa tulee arvioida samoilla kriteereilla muun palvelutoiminnan kanssa mutta vapaaehtoista kansalaistoimintaa kaupungin kannattaa tukea. Ihan erityinen arvo on sillä, että kaupunkilaiset antavat aikaa ja energiaa oman yhteisönsä hyväksi. Sitä pitää olla varaa tukea.

10 000 askelta päivässä

Työpaikkani lähti mukaan Askeleet-kampanjaan. Kaikki halukkaat saivat omakseen askelmittarin, perustimme ryhmien omat joukkueet ja nyt keräämme kilpaa askeleita, jotka rekisteröidään nettiin päivittäin. Hauskaa ja hyödyllistä.

Minulle tämä kampanja tuli hyvään saumaan, koska kesä meni siirtolapuutarhamökkiä kunnostaessa ja puutarhatöitä tehdessä ja nyt vaalityö vie lähes kaiken vapaa-ajan. Toisin sanoen, vaalien jälkeen liikuntaharrastus kaivetaan kunnolla esiin ja Askeleet toimii sopivana herättelijänä.

Spinningin ja kuntosalin ohella olen arkiliikunnan vankka kannattaja. Pidän kävellen ja pyörällä liikkumisesta, ja työmatkani Töölöstä Kallioon on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Tänä aamuna näin Töölönlahdella harmaahaikaran - kaupunkiluonnossamme on siis muutakin vipinää kuin citykaneja.

10 000 askelta päivittäin riittää terveyden ylläpitoon. Hyvään kuntoon tarvitaan jo enemmän, vähintään kolme kertaa viikossa teholtaan ja kestoltaan riittävää liikuntaa. Lihasvoima ja hikoilu pitäisi lisäksi saada käyttöön pari kertaa viikossa.

Lihasvoimani tulee käyttöön ainakin viikonloppuna, sillä puutarhan omenapuut pitää leikata. Lisää askeleita kerään illansuun vaalitapahtumassa. Narinkka-torilla järjestetään Ylen vaalistartti ja puolueiden puheenjohtajien enimmäinen vaalikeskustelu.

Vaalikoneiden ääreltä

Olen viime aikoina viettänyt iltani vaalikoneisiin vastaamalla. Yle, Helsingin Sanomat, Helsingin Uutiset ja MTV3 ovat lähestyneet ehdokkaita kysymyksineen. Ensimmäinen vaalikoneista aukeaa äänestäjien tutkittavaksi jo viikonloppuna.

Palaan varmasti joihinkin asiasisältöihin myöhemmin, koska ne ovat kyllä herättäneet ajatuksia.

Useat kysymyksistä on laadittu joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti. Vaalikoneen tarkoitus on helpottaa äänestäjän valintaa ja ehdokkaiden vertailua. Politiikka on valintojen tekemistä. Kaikkea hyvää kaikille ja verot valtion maksettavaksi- ajattelu ei ole realismia.

Ääretön vastakkainasettelu ja yksinkertaistaminen on silti ärsyttävää. Onneksi kysymyksissä on perusteluosa, jossa voi avata ajatuksiaan enemmän.

Harva ensimmäistä kertaa ehdolla oleva tai kokeneempi konkarikaan on asiantuntija kuntapolitiikan kaikilla lohkoilla. Miettimään ja vastaamaan joutuu vajavaisten tietojen varassa. Jos mielipide myöhemmin muuttuu, koska on saanut asiasta lisää tietoa, syytetäänkö sitten takinkääntäjäksi? Minulla on periaate, että jos saan uutta tietoa tai joku pystyy perustelemaan asioita riittävän hyvin, minulla on myös varaa myöntää olleeni väärässä ja muuttaa mielipiteitäni.

Yhteisö haluaa yhteisöllisyyttä

Tämän aamun paikallislehden Hesarin avaaminen teki tosi iloiseksi. Kokoomuksen kenttä nosti yhteisöllisyyden yhdeksi tärkeäksi vaaliteemaksi.

Teemoja tuotettiin kevät-kesän aikana verkossa, niin ikään yhteisöllisesti. Itsekin osallistuin ajatusten louhimiseksi kutsuttuun menetelmään. Ohjelma tarjoili näyttöruudulle palvelussa aiemmin käyneiden ajatuksia ja pyysi täydentämään ja arvioimaan niitä, näin karkeasti kuvattuna.

Helsingin Sanomat, pääkaupunkiseutumme paikallislehti, uutisoi Kokoomuksen kalastavan ääniä yhteisöllisyydellä. Kalastaminen on vaalien yhteydessä puolihalventava ilmaisu mutta menköön.

Jos joku poliittinen liike tulkitsee kansalaisten tässä ajassa liikkuvia ajatuksia ja nostaa ne esiin, ehkä kampaanjaan saakka, mitä vikaa siinä on? Yleenäsähän politiikkaa syytetään ideoiden ja ajatusten puutteesta.

Kansalaisjärjestökenttä on puhunut yhteisöllisyyden puolesta jo pitkään. Itselläni on vahva usko, että ihmiset haluavat elämältä muutakin kuin olla työntekijöitä, asiakkaita tai kuluttajia. Osallistumisen ja yhdessä tekemisen muodot tosin muuttavat muotoaan.

Vaalien alla kaikki sanottu ja tehty määrittyy helposti vaaleista ja äänten tavoittelusta käsin. Siitähän kampanjoinnissa on kyse, oman sanoman kertomisesta ja tuen hakemisesta sille. Sitä kuitenkin auttaa suuresti, että asiaan ihan oikeasti uskoo.

Luottamushenkilön pätevyys

Osallistuin työni puolesta eilen ja tänään Kuntamarkkinoille ja välissä myös Lapsen Paras-seminaariin. Suomalaisen kunnalliselämän tähänastisen historian suurin muutos, Paras-uudistus, oli siis päivieni teema.

Kuntamarkkinoilla oli arvioilta 6000-7000 kuntapäättäjää ja virkamiestä eri puolilta Suomea. Välitön oma havaintoni oli, että edustin tapahtumassa ns. nuorta polvea. Enemmistö kuului varttuneempiin sukupolviin.

Paras-hanke ei sellaisenaan kosketa pääkaupunkiseutua, mutta kuntakentän haasteista ei päästä täälläkään. Tulevina vuosina Helsinki kilpailee yhä kovemmin esimerkiksi osaavasta työvoimasta naapurikuntiensa ja muiden työnantajien kanssa. Väestön ikääntyminen lisää työvoimapulan lisäksi palvelutarvetta. Tässä ei ole kenellekään mitään uutta.

Kunnan luottamushenkilöiltä eli valtuutetuilta ja lautakuntien jäseniltä vaaditaan tulevalla valtuustokaudella paljon.

Yksi seminaareista käsitteli luottamushenkilöiden uutta roolia ja poliittiisen johtamisen haasteita. Kuntajohdolta kysyttäessä tärkein luottamushenkilön osaaminen liittyy strategiseen ajatteluun ja kokonaisuuksien näkemiseen. Luottamushenkilöiden pitää olla suunnannäyttäjiä ja todellisuuden tulkitsijoita.

Viime aikojen keskusteluissa on puhuttu hallinnon vahvistumisesta politiikan kustannuksella. Varmasti poliitikon ja luottamushenkilön tehtävä onkin ristiriitainen. Kunnallinen päätöksenteko ja toimeenpano tarvitsee jatkuvuutta ja hallinnon tehtävä on turvata sitä, valmistella asioita ja tehdä esityksiä. Toisaalta luottamushenkilö on vastuussa kuntalaisille ja kosketus heihin ei saa kadota. Liikaa samastumista hallintoon pitää varoa.

Seminaarissa kysyttiin hieman provosoiden, onko luottamushenkilölle pätevyysvaatimuksia. Vastaus toki tiedettiin: kaikki voivat asettua ehdolle ja periaatteessa tulla valituiksi.

Edustavuus on luottamuselimissä pätevyyttä parempi kriteeri. Ihanne on eri ikäisiä, eri koulutus- ja ammattitaustoja edustava joukko ihmisiä. Hesari kirjoittikin tänään aiheesta. Yksityisen sektorin työntekijöitä on valtuustoissa vähemmistö. Monipuolisuus on ihanne mutta julkisen sektorin työntekijöiden luottamustoimien rajoittaminen, mitä nettikeskusteluissa heti vaadittiin, on epärealismia ja populismia.

Itse olen ehdokkaana mm siksi, että haluan tuoda kansalaisjärjestönäkökulman päätöksentekoon ja keskusteluun kaupunkilaisten hyvästä arjesta. Kansalaistoiminnan näkökulma ei myöskään ole yliedustettu kunnallisessa päätöksenteossa.

Ruuhkaa kulttuurisyksyssä

Tutkin Rakkautta & anarkiaa-elokuvafestivaalin ohjelmalehteä ja odotan huomista ohjelmakarttaa eli esitysaikataulua jo melkein paineisena. Coenin veljesten uusin, Gomorra, Patti Smithistä, Kurt Cobainista ja Maradonasta kertovat dokumentit ja tietenkin Shakruk Khan ja Bollywood... Miten sovitan kaikki kiinnostavat elokuvat työn, vaalikiireiden ja muiden vapaa-ajan aktiviteettien kanssa yhteen?

Helsingin kulttuurisyksy on aina ruuhkainen. Espoo Cine naapurissa, Helsingin juhlaviikot, Art goes kapakka, Flow, Tribadien yöt ja päivät ja R& A ajoittuvat kaikki elo-syyskuulle. Loka-marraskuu on festivaalirintamalla hiljainen kunnes alkaa joulukonserttien huippusesonki.

Välillä Helsinki suorastaan hemmottelee asukkaitaan kaikella mielenkiintoisella. Runsas kulttuuritarjonta on selkeä vetovoimatekijä myös matkailun kannalta.

Kuka olisi se viisas, joka saisi syksyn tapahtumaruuhkaa purettua ympärivuotiseksi tapahtumavirraksi? Toki teatterit, konsertit ja näyttelyt pyörivät ympäri vuoden ja esittävät paljon kiinnostavaa. Festivaalien tiheää tunnelmaa ei perusohjelmistossa kuitenkaan ole.

Järkevää tai ei, se vain on eri asia nähdä elokuva festivaalilla kuin osana viikko-ohjelmaa.

Helsinki, ikuisesti

Kävin tänään katsomassa Peter von Baghin elokuvan Helsinki, ikuisesti. Juhlaviikkojen päätöspäivänä järjestettiin kaksi maksutonta lisänäytöstä Taiteiden yönä ensi-iltansa saaneesta elokuvasta.

Von Bagh kuljettaa katsojaa ympäri Helsinkiä vailla muuta juonta kuin kuvata tunnelmia ja tapahtumia eri puolella kaupunkia. Kuvamateriaalina ohjaaja käyttää paitsi arkistomateriaalia, myös Suomi-filmejä Juurakon Huldasta Kaurismäen Arieliin sekä muutamien kuvataiteilijoiden töitä. Helsinki-aiheiset runot ja iskelmät limittyvät dokumentaarisempaan kerrontaan. Visuaalisesti yllättävin kokemus itselleni oli lyhyt pätkä värifilmiä 1930-luvun Kauppatorilta.

Pääosan esittäjä, Helsinki, on nähnyt paljon: kansalaissodan, sotien välisen työttömyyden ja laman, talvisodan alkupäivät, olympialaiset. Historian suuriin tapahtumiin limittyy elokuvassa kuitenkin arkinen kaupunkivilinä. Kuvissa vilahtelevat tutut rakennukset sekä vanhat, jo lähes tunnistamattomiksi muuttuneet maisemat. Yleisö näytöksessä painottui noin 50-60-vuotiaisiin, jotka ehkä näkivät lapsuutensa ja nuoruutensa kuvia.

Mietin, mitä tämänpäivän kaupungista jäisi vastaavaan Helsinki-kollaasiin. Ehkä Itä-Helsingin räppärien tekstit, nuorten suunnittelijoiden Helsinki-printit pipoissa ja kasseissa, konserttien ja tapahtumien kaduille innostamat ihmiset, mainosten ja tv-kanavien välispottien kuvavilahdukset, lisääntyvä kulttuuritaustojen ja äidinkielten kirjo. Kuitenkin jotain olennaista Helsingin sielusta.

Leikkipuistoaktivistien voitto

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto ei keskeytäkään Lassilan leikkipuiston toimintaa kuten oli suunniteltu. Alueen asukkaat, leikkipuistoa lastensa kanssa käyttävät vanhemmat olivat jo tehneet suunnitelman jatkaa toimintaa omin voimin ja alueella toimivan järjestön kanssa.

Hyvä uutinen on, että leikkipuiston toiminta jatkuu. Huonoa sen sijaan on, että sosiaaliviraston päätöksenteko on näin tempoilevaa.

Keskeyttämissuunnitelman taustalla olivat säästösyyt. Vaikka budjettia tulee vahtia, neljän kuukauden sulkemisen todellinen säästö ei ole merkittävä. Tilat ja puiston lelut vain olisivat käyttämättä. Puiston käyttämiseen tulisi katkos ja kestäisi taas aikansa, että puiston käyttäjät löytävät uudelleen paikalle.

Leikkipuistot ovat henkireikä niille perheille, joissa lapsia hoidetaan kotona. Lisäksi pienet ja suuremmatkin koululaiset viettävät niissä aikaa iltapäivisin koulun jälkeen.

Helsinki on viime aikoina investoinut leikkipuistojen kunnostamiseen mm. Kalliossa. Kun puitteisiin on käytetty resursseja, tulee niitä riittää myös toimintaan ja henkilöstön palkkaamiseen.

Nuorille väkivallattomat elinolot

Uuden Kouluterveyskyselyn tulokset ovat huolestuttavia. Kyselyn mukaan yläluokkalaisista ja ammattiin opiskelevista pojista joka neljäs ja tytöistä joka kymmenes on osallistunut tappeluun tai heitä on uhattu vahingoittaa fyysisesti. Fyysistä uhkaa viimeisen vuoden aikana on kokenut keskimäärin joka viides yläluokkalainen ja ammattiin opiskeleva sekä joka kuudes lukiolainen.

Myös koulukiusaaminen on yleistynyt peruskoulun yläluokkien oppilailla. Nyt seitsemän prosenttia tytöistä ja joka kymmenes poika ilmoitti tulleensa kiusatuksi vähintään kerran viikossa lukukauden aikana.

Kirjoitin viime viikolla viihtyvyyden lisäämisestä ja kiusaamisen ehkäisemisestä koulussa. Keinoja löytyy, kunhan niitä käytetään. Useiden aineiden oppitunneilla on hyvät mahdollisuudet käsitellä väkivaltaisen käyttäytymisen syitä ja seurauksia. Esimerkiksi äidinkieli ja kirjallisuus, liikunta, terveyskasvatus sekä elämänkatsomustieto ja uskonto antavat mahdollisuuksia puhua aggressiosta ja sen hallitsemisesta. Kiusaamisen ehkäisysuunnitelma tulee olla jokaisessa koulussa. Oppilashuollon tulee puuttua ajoissa, kun nuoret oirehtivat pahaa oloa. Myös ennaltaehkäiseviä mielenterveyspalveluja tulee olla riittävästi. Koulu ei ole kuitenkaan yksin vastuussa nuorten väkivallattomuuden tukemisesta.

Suuri osa väkivaltakokemuksista tapahtuu vapaa-aikana. Missä lapset ja nuoret esimerkiksi Helsingissä viettävät vapaa-aikaansa? Onko heille olemassa omannäköisiä tiloja, jossa voi harrastaa tai viettää aikaa, hengailla? Miten me aikuiset suhtaudumme Postitalon takan skeittaajiin tai Kampin keskuksessa pyöriviin nuoriin? Onko ainoa heistä kiinnostunut vartiointiliikkeen vartija?

Aikuisten läsnäolo nuorten elämässä ehkäisee väkivaltaa. Nuorten on voitava viettää vapaa-aikaansa paikoissa, joissa liikkuu aikuisia ja jotka myös pitävät silmällä nuoria.

Helsingissä kaupungin omistamien, verovaroin kustannettujen koulukiinteistöjen tilat ja pihat on saatava tehokkaasti lasten ja nuorten käyttöön. Tarvitaan resursseja palkata vahtimestareita tai kouluisäntiä ja -emäntiä avaamaan ja sulkemaan ovia ja asettamaan tarvittaessa rajoja. Nuoret kyllä kehittelevät bänditreenejä, tanssiharjoituksia, teatteria, sählyä ja koripalloa, jos puitteita on tarjolla ja heidän itsensä näköinen toiminta hyväksytään.

Nuorten väkivallan ehkäisemisessäkin asenne ratkaisee. Pelkkä huoli ei riitä, vaan tarvitaan toimintaa. Hyvä asenne nuorten väkivallan ja pahoinvoinnin ehkäisemiseen on Helsingistä maanlaajuiseksi levinneellä Walkers-liikkeellä.

Kouluviihtyvyys tukee oppimista

Peruskoulu antaa lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskeluun ja sivistykseen. Suomalaislasten hyvät oppimistulokset kansainvälisissä vertailuissa ovat syystäkin ylpeyden aihe.

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen tarvitsee nyt lisää huomiota ja panostusta. Kouluhyvinvointi on merkittävä osa lapsen ja nuoren terveyttä ja oppimistulokset ovat yhteydessä lasten ja nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Viihtyvyys on monen tekijän summa. Siihen vaikuttavat mm. fyysinen koulympäristö, kiireen tai kiireettömyyden tunne koulupäivän aikana ja yksilölliset tekijät. Suurin viihtymistä edistävä tai estävä tekijä on kuitenkin koulun ja luokan sosiaalinen ilmapiiri.

Koulun positiivisen ilmapiirin edistämisessä on mielestäni kaksi keskeistä näkökulmaa: koulukiusaamisen vähentäminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Kiusaamisen suhteen vain nollatoleranssi on riittävä. On ilahduttavaa, että esimerkiksi Kiva koulu-hankkeessa on tehty hyviä tuloksia kiusaamisen ennaltaehkäisyssä. Hankkeen kokeilukouluissa kiusaaminen on selkeästi vähentynyt verrokkiryhmään nähden ja oppilaiden koulumotivaatio on hyvä. Opettajien tietämys koulukiusaamisesta ja sen ehkäisystä on lisääntynyt. Hanke on tarjonnut heille käytännön työvälineitä kiusaamisen vähentämiseen.

Koulun yhteisöllisyyttä lisätään myös tukioppilas-ja tutortoiminnalla. Vanhemmat oppilaat ottavat vastuuta yhteisöstä tutustuttamalla nuorempia koulun toimintaan, järjestämällä juhlia, yökouluja, kirpputoreja jne. Kouluissa toteutettavat harrastuskerhot ja aamu- ja iltapäivätoiminta lisäävät myös vuorovaikutusta oppilaiden välillä.

Lapset ja nuoret itse keksivät parhaat ideat, kun heillä on tilaisuus suunnitella omaa toimintaansa. Aikuisten tehtävä on rakentaa sellainen koulun toimintakulttuuri, jossa lapsilla ja nuorilla on aidot osallistumisen mahdollisuudet.

Öljydieetti

Olen viime viikkoina levittänyt naapurikaupungin elokuvafestivaalin Espoo Cinén julisteita ja flaijereita kotikulmilleni. Tätä voi kai kutsua kevytvapaaehtoisuudeksi tai-osallistumiseksi. Olen festivaalin vakiokävijöitä mutta nyt ensimmäistä kertaa mukana vapaaehtoistyössä pienellä panoksella.

Yksi tänään alkavan festivaalin kiinnostava elokuva on John Websterin Katastrofin aineksia, jossa ohjaaja dokumentoi perheensä pyrkimystä vähentää tuottamaansa hiilidioksidikuormaa. Perhe ryhtyy ns. öljydieetille. Jo elokuvaa näkemättä voi arvata, että helppoa se ei ole.

Elämäntapamme on erittäin öljy- ja energiariippuvainen. Trailerin lopussa oleva pikkupojan humoristinen toteamus tuo hyvin esiin, miten vaikeaa tai jopa mahdotonta todellisuudessa olisi elää kuluttamatta lainkaan öljyä.

Ilmastopoliittisista syistä fossiilisten polttoaineiden kulutusta tulee vähentää. Joukkoliikenteen kehittäminen ja suosiminen on yksi tehokas keino tähän pyrittäessä. Joukkoliikenne tarvitsee myös energiaa, esimerkiksi raitiovaunut sähköä.

Mieluiten näen investoitavan voimakkaasti energia-alan tutkimukseen ja kehittämiseen päästöttömien ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseksi. Energian kulutuksen vähentämiseen täytyy pyrkiä niin teollisuudessa, palveluntuotannossa kuin kotitalouksissakin. Esimerkiksi asuntojen energiatehokkuuteen tulee kiinnitää huomiota.

Koska tutkimus ja kulutuksen leikkaaminen eivät tuota välittömiä ja riittävän nopeita tuloksia, olen taipunut ydinvoiman varovaiseksi kannattajaksi. Keinovalikoiman tulee olla monipuolinen ja realistisesti toteutettavissa.

Elokuinen ilta Huvilassa

Perjantai-iltana katsoin maailmaa hetken Eva Dahlgrenin ja Peter Jöbäckin silmin. Kahden suositun naapurimaan pop-tähden keskenään erilaiset tyylit täydensivät hienosti toisiaan. Huvila-teltan konsertti oli upea, ja sen kruunasi lämmin elokuinen ilta. Yleisön joukossa oli sekä vannoutuneita faneja että yritysten kutsumia vieraita.

Helsingin juhlaviikot järjesti jälleen kerran hienon elämyksen. Lipun kallis hinta on ainoa särö täydellisyyttä hiponeessa konsertissa. 57 euroa on paljon rahaa konsertista.

Helsingin kaupunki rahoittaa tapahtuman 40-prosenttisesti, minkä lisäksi monitaidefestivaalilla on partnereita ja sponsoreita. Tapahtumaa johtaa kaupunginhallituksen asettama hallitus.

Kaupungin merkittävä rooli järjestäjänä synnyttää oikeutettuja odotuksia siitä, että mahdollisimman moni voi osallistua festivaalille. Erityisesti Huvila-teltan tunnelmassa on ainutlaatuista yhteisöllisyyttä, jopa hurmosta, jonka moni haluaisi kokea.

Taide kuuluu kaikille-slogan velvoittaa huolehtimaan, etteivät lippujen hinnat karkaa tavallisen kulttuurin ystävän ulottumattomiin.

Siirtolapuutarhat luovat yhteisöllisyyttä

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni siirtolapuutarhojen kaupunkilaisesta talkooperinteestä. Otsikointi on Hesarin.

Siirtolapuutarhat luovat yhteisöllisyyttä

Siirtolapuutarhoissa tehdään vuoden aikana tuhansia tunteja talkootyötä. Helsingin yhdeksän siirtolapuutarhan hoidosta ja ylläpidosta vastuun kantavat kunkin alueen siirtolapuutarhayhdistykset.

Jokainen mökkikunta on oman yhdistyksensä jäsen. Yhdistys muun muassa organisoi yhteisten istutusten sekä sosiaali- ja kerhotilojen hoitamisen, jonka siirtolapuutarhurit tekevät talkootyönä.

HS:n mielipidesivulla 7.8.2008 esitettiin perusteluja siirtolapuutarhapalstojen lisäämisen puolesta. Haluan erityisesti nostaa esille puutarhojen toimintakulttuuriin kuuluvan yhteisöllisyyden.

Siirtolapuutarhurit ovat monen ikäisiä, eri elämänpiirejä ja -tilanteita edustavia kaupunkilaisia, joita yhdistää sama harrastus. Puutarhat ovat lisäksi kesäaikaan avoinna kaikille kaupunkilaisille. Juhannus-, elo- ja muihin juhliin on tervetullut kuka tahansa kiinnostunut.

Siirtolapuutarhakulttuuri edustaa kaupunkimaista yhteisöllisyyttä. Puutarhassa voi harrastaa sekä omassa rauhassa että toisten kanssa yhdessä toimien. Osallistumisen aktiivisuutta voi itse säädellä, mikä on nykyihmisille tärkeää.

Vapaaehtoistoiminnasta tehdyt selvitykset kertovat, että moni on kiinnostunut talkoo- ja vapaaehtoistyöstä mutta tilaisuuksien löytäminen ei ole helppoa. Osallistumisen vaivattomuus ja selkeästi rajatut tehtävät saavat ihmiset mukaan.

Siirtolapuutarhat tarjoavat luontevan mahdollisuuden talkoo- ja vapaaehtoistyöhön. Siirtolapuutarhatoiminnan laajentamismahdollisuuksia Helsingissä kannattaakin selvittää.

Kaupunkilaisia kiinnostaa ekologinen vapaa-ajantoiminta, jonka arvoja ovat yhteisöllisyys, vastuu lähiympäristöstä ja talkootyön perinne. Yhteisöllisyyden kokemuksella on kiistaton yhteys ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen. Yhdessä tekemisen ja harrastamisen tukeminen kannattaa.

Katariina Suomu siirtolapuutarhuri

Oppilashuolto tarvitsee resursseja ja kehittämistä

Kouluvuosi käynnistyi tänään Helsingissä, pääkaupunkiseudulla ja suuressa osassa maata. Koulunsa aloitti yli 57 100 ekaluokkalaista, joiden joukossa on kummityttöni - hyvää koulun alkua hänelle! Yhteensä peruskoululaisia on yli 560 000.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta peruskoululla on se ylivertainen ominaisuus, että sen kautta on mahdollisuus tavoittaa koko ikäluokka. Tämä antaa hyvät mahdollisuudet lasten yksilöllisen hyvinvoinnin tukemiseen ja ongelmien ennalta ehkäisemiseen.

Ennaltaehkäisy edellyttää, että oppilashuollon palvelut ovat sekä riittäviä että laadukkaita. Opettaja tapaa lapset ja nuoret joka päivä ja usein ensimmäisenä havaitsee tuen tarpeen. Opettajan tehtävä on kuitenkin opettaa koko oppilasryhmää ja siksi tarvitaan oppilashuoltoa.

Oppilashuollossa työskentelevät kouluterveydenhoitajat, koulukuraattorit ja -sosiaalityöntekijät sekä koulupsykologit. Ongelma on, että esimerkiksi kouluterveydenhoitajalla saattaa olla jopa vain muutamia minuutteja aikaa yhtä lasta kohden kouluvuoden aikana. Lapsen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin tai perhetilanteeseen ei voi paneutua liukuhihnalla.

Kouluterveydenhuollon laatusuosituksen mukaan jokaisella vuosiluokalla kaikille oppilaille olisi tehtävä joko lääkärin tai terveydenhoitajan määräaikaistarkastus. Alakoulussa eli 1-6. kouluvuoden aikana tulisi tehdä kaksi laajaa terveystarkastusta lääkärin ja terveydenhoitajan yhteistyönä. Keväällä 2008 julkaistun selvityksen mukaan laaja terveystarkastus toteutuu vain 14% kyselyyn osallistuneista koulusta.

Ennaltaehkäisevän työn laiminlyöminen on sekä inhimillisesti että taloudellisesti kallista. Kun ongelmat vaikeutuvat ja kasautuvat, niihin on lopulta pakko puuttua ja kustannukset ovat suuremmat. Oppilashuolto on kunnan peruspalvelu, jonka hyvällä hoitamisella vähennetään kalliimpien erityispalvelujen tarvetta.

Oppilashuoltoa tulee kehittää myös laadun näkökulmasta. Laatua on mm. työskentelymenetelmien kehittäminen ja resurssien suuntaaminen oikeiden asioiden tekemiseen. Eri hallintokuntien ammattilaisten yhteistyötä tulee vahvistaa sekä yksittäisissä kouluissa että koko kaupungin tasolla. Terveydenhoitajien, opettajien, kuraattorien ja psykologien tulee kehittää yhteinen työskentelykulttuuri, jossa lähtökohtana on lapsen ja perheen tilanne.

Uusi raitiovaunulinja ysi aloittaa

Tulevana sunnuntaina se aloittaa, uusi ja odotettu raitiolinja ysi. On upeaa, että Helsinki panostaa raideliikenteeseen, joka on ympäristöystävällistä, käyttäjille selkeää ja ilmeisen pidettyä. Lisäksi raitiovaunut tuovat kaupunkikuvaan aivan oman erityisen fiiliksensä.

Linja ysi palvelee mm. uutta konepajan asuinaluetta ja varmasti ennakoi Pasilan tulevaisuuden rakennushankkeita. Julkisia liikenneyhteyksiä tuleekin kehittää ennakoiden tulevia asukkaita ja työpaikkoja varten. Näin on toimittu myös Kalasataman kohdalla. Yritykset ja ihmiset voivat valita alueensa varmoina hyvistä julkisista liikenneyhteyksistä.

Toivottavasti ehdin viikonloppumatkaltani kotiin sunnuntaina niin, että voin ajaa ensimmäisen palan ysin reittiä jo sunnuntaina. Toive on vähän lapsellinen, mutta suhteeni raitiovaunuihin on enemmän kuin käytännöllinen suhde joukkoliikennevälineeseen. Ratikat ovat kauniita ja niiden kirskunta on mielestäni yksi kauneimpia urbaaneja ääniä.

Ihastelin lomalla menneiden aikojen vaunuja uudistuneessa Ratikkamuseossa. Kulttuuritehdas Korjaamon yhteydessä sijaitsevaan museoon on vapaa pääsy. Museossa on mm. samantyyppisiä avoimia vaunuja, joita on edelleen käytössä San Franciscossa. SF:n mäkisillä kaduilla olen kokenut elämäni hurjimmat ratikkakyydit- hakkaa kyllä Lintsin vuoristoradan. Ja jarrumiehet ovat vähintään yhtä arvostettuja.

Niin, viikonloppureissuni suuntautuu muuten Turkuun, joka aikoinaan lopetti raitiovaunuliikenteen. Mahtaa niitä harmittaa.

Vapaammin, avoimemmin, rohkeammin

Tämän blogauksen otsikko on lainattu, koska se on niin loistava. Pekingin olympialaiset alkavat kymmenen päivän kuluttua -nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Penkkiurheilijan ja televisiokauppiaan taivas ja ihmisoikeusaktivistin painajainen?

Olen aiemminkin tunnustautunut penkkiurheilua harrastavaksi, jonka lisäksi kaikenlaiset arjesta poikkeavat tapahtumat lähellä ja kaukana kiinnostavat. Moskovan kisoista 1980 muistan päätösjuhlassa itkeneen Misha-karhun, joka liikutti 11-vuotiasta. Etäisemmin muistan myös keskustelun "boikotista", jonka syyt eivät ihan auenneet minulle, vaikka ikäisekseni olin ehkä poikkeuksellisen kiinnostunut politiikasta (vanhempien ajankohtaisohjelma-vyörytyksen tuloksena). Lähinnä juoksun pikamatkojen taso laski, koska amerikkalaiset juoksijat eivät olleet mukana.

Pekingin olympialaisiin on itselläni alusta lähtien liittynyt kitkerä sivumaku. En usko boikotoimisen ratkaisevan ihmisoikeusongelmia Kiinassa tai muuallakaan, mutta en myöskään kykene täysillä heittäytymään huippu-urheiluviihteestä nauttimiseen. Silti, ehkäpä kisoista on apua Kiinan tilanteelle. Urheilutulosten ohella Pekingistä välittyy maailmanlaajuisesti suuri määrä tietoa maasta, sen ihmisistä ja heidän elämästään - vaikka toimittajien työtä rajoitetaankin. Muutos lähtee aina liikkeelle jostakin ja etenee pala palalta. Olympialaiset lisäävät väkisin tietoutta ihmisoikeuksista ja niiden puuttumisesta.

"Vapaammin, avoimemmin, rohkeammin" on lainaus Suomen Amnestyn osaston puheenjohtajan Jussi Förbomin blogin otsikosta. Förbom on vuoden ajan kirjoittanut olympiakisoihin kisoihin valmistautuvasta Kiinasta, suosittelen lukemaan. Förbom dokumentoi kansalaisoikeusaktivistien pidätyksiä, kotiaresteja, vankeustuomioita ja kuolemantuomioita, mielenosoitusten tukahduttamisia sekä erilaisia sananvapauden ja median toimien rajoittamisia.

Kiinan viranomaiset ovat toteuttaneet sekä hyvin vakavia ja äärimmäisiä että lähinnä huvittavalta tuntuvia toimia taistelussaan avointa yhteiskuntaa vastaan. Huvittavaa on esimerkiksi kieltää tanssiminen homoravintolassa. Kiinalaiset viranomaiset ovat ehkä päätelleet, että ravintolan sulkeminen aiheuttaisi liian suuren protestin (muita yökerhoja on myös suljettu kisojen ajaksi). Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat kuitenkin toimittajien suurennuslasin alla - hyvä niin. Siispä viranomaiset tyytyvät rajoittamaan ilonpitoa saadakseen viestinsä tulee perille: emme oikein hyväksy tällaista elämäntapaa ja käytöstä.

----

Suomessa olympialaisiin liittyvä keskustelu keskittyy tällä hetkellä lähinnä urheilullisiin kysymyksiin ja urheilijoidemme tuloskuntoon.

Suomalaisen naisyleisurheilun kapea kärki (vain kolme edustajaa Pekingissä) on herättänyt keskustelua. SULin valmennusjohto etsii syitä yhteiskunnasta ja lieneekin oikeilla jäljillä pohtiessaan, saavatko urheilevat tytöt ja naiset riittävästi kannustusta. SUL on käynnistänyt kehittämisohjelman naisurheilijoiden tukemiseksi.

Kehittäminen ja projektit ovat varmasti hyvä asia ja toivottavsti saavat aikaan positiivista muutosta. Huippu-urheilun maailmassa myös media luo ja ylläpitää mies- ja naisurheilijoille erilaisia standardeja. Menestyvälle (mikä tarkoittaa myös taloudellista menestystä eli sponsoreja) naisurheilijalle on ehdottomaksi eduksi hyvä ulkonäkö, joskin niin sanottu tasa-arvo etenee tässä hurjaa vauhtia, parhaimpana esimerkkinä tietysti jalkapallotähdet Beckhamin vanavedessä.

Vaikka naisten urheilusuorituksia aidosti arvostetaan, urheilujournalismissa viljellään termejä neitikiekon pelaamisesta, puhutaan gasellimaisesti aitovista tai hyppäävistä naisista, leijonan lailla hyökkäävistä miehistä jne. Kielellä vahvistetaan stereotyyppisiä mielikuvia siitä, mikä on sukupuoleen liittyvä odotusten mukainen tai niiden vastainen tapa urheilla.

Suurin vastuu on urheiluseurojen aktiiveilla, valmentajilla ja lasten vanhemmilla. Saako jokainen pieni tyttö ja poika urheilla oman näköisesti, omimman lajinsa parissa joko ilokseen tai parhaimpaansa ja huipulle tähdätäkseen?

Murheellisten laulujen maa

Viikonloppu meni ja maanantain Hesari palautti arkeen karulla tavalla.

Reippaasti yli puolet helsinkiläisistä nuorista miehistä on joutunut joskus väkivallan kohteeksi. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti väkivaltakokemuksia kyselyllä, joka tehtiin kutsuntoihin osallistuneelle noin kahdelletuhannelle nuorelle miehelle (tulokset julkaistiin jo huhtikuussa). Vaikka väkivallaksi kyselyssä on määritelty myös lievempi väkivalta kuten töniminen, luku on silti suuri. Kyselyyn osallistujista yksi neljästä myöntää joskus pahoinpidelleensä toista ihmistä.

Järkyttävä, yksittäisiä ihmisiä ja heidän läheisiään koskettava uutinen tulee Keravalta, jossa nuorehko mies puukotti lauantaina teini-ikäisen tytön kuoliaaksi. Ilmeisesti uhri valikoitui teon kohteeksi sattumanvaraisesti. Yksittäisen teon syitä ja seurauksia on keskeneräisen tutkinnan ja lehtitietojen varassa vaikea pohtia. Uutinen tekee masentuneeksi ja surulliseksi. Miksi näitä aina tapahtuu?

Suomi on Euroopan väkivaltaisimpia maita. Tästä kertovat mm. sairaaloiden potilastilastot. Myös lähisuhdeväkivalta on Suomessa korkea asukaslukuun suhteutettuna. Miehet ja pojat nähdään tyypillisesti väkivallan tekijöinä mutta myös naiset ja tytöt käyttäytyvät väkivaltaisesti. Väkivallan muodot tai esiintyminen ovat mahdollisesti erilaisia, mutta molemmat sukupuolet ovat sekä väkivallan tekijöinä että uhreina.

Miten väkivaltaa voidaan vähentää? Taustalla on usein päihteiden kuten alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden joko hetkellistä tai pitkäaikaista käyttöä. Tietyntyyppiset, usein hoitamattomat mielenterveyden ongelmat ja häiriöt, ehkä vielä yhdistyneenä päihteiden käyttöön, ovat väkivallan taustalla. Avohoidon palvelut mielenterveyden ongelmiin ovat riittämättömät; esimerkiksi säännöllinen lääkehoito, joka auttaisi monia mielenterveyskuntoutujia, ei saa tarvitsemaansa tukea.

Kuten monien muidenkin hyvinvointiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin liittyvien asioiden suhteen pidän kaikkein tärkeimpänä panostamista lapsiin ja nuoriin. Lapsilla ja nuorilla, jotka näkevät kotonaan väkivaltaa, on suurentunut riski kasvaa väkivallan tekijöiksi tai uhreiksi. Lapsi saattaa oppia, että väkivalta on hyväksytty keino ratkaista ongelmia. Perheessä, jossa on aikuisten välistä väkivaltaa, lapsiin kohdistuvan väkivallan uhka on myös merkittävästi suurempi.

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäiseminen ja yleensäkin varhainen puuttuminen perheiden ongelmiiin on välttämätöntä lasten ja nuorten suojelemiseksi. Ensi- ja turvakodit ovat väkivaltatyön asiantuntijoita, mutta neuvola, päiväkoti ja koulu ovat avainasemassa havaitsemaan lapsen ja nuoren pahoinvoinnin. Sen taustalla voi olla väkivaltakokemuksia. Esimerkiksi vauvojen kaltoinkohtelu on niin voimakkaita tunteita herättävä aihe, että myös lasten parissa toimivat ammattilaiset tarvitsevat tukea ja koulutusta toimiakseen tilanteen vaatiessa oikein.

HS:n mielipidepalstalla on heinäkuussa käyty keskustelua lasten ruumillisesta kurittamisesta. Asiantuntijat Heikki Sariola, Mauri Upanne ja Raisa Cacciatore aivan oikein toivovat, että Suomesta tulisi mallimaa kuritusväkivallan karsimisessa.

Suomalaisessa kulttuurissa tuntuu edelleen olevan väkivallan oikeuttavia, vahvoja pohjavirtoja. Oikeutta tukkapöllyyn puolustavat tuntuvat liittyvän ikiaikaiseen traditioon "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee". He tulkitsevat kurittamatta jättämisen olevan yhtä kuin vapaa kasvatus ilman rajoja.

Kuitenkin vanhemman taholta koettu läpsiminen, nipistäminen tai sillä uhkailu nakertaa itsetuntoa eikä kannusta lasta toimimaan sovittujen sääntöjen mukaan. Lapsesta kasvaa varuillaan oleva ja pelokas. Tiedetään, että alakuloiset ja masentuneet lapset ja nuoret juovat itsensä aiemmin ja useammin humalaan kuin ikätoverinsa. Alkoholin humalakäytön yhteydet väkivaltaseen käytökseen ovat ilmeiset. Turvattomuuden, päihteiden ja väkivallan kierteeseen tulee puuttua kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Hyvä uutinen ja outo uutinen

Kuntaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kuntavaalien äänestysaktiivisuus voi nousta neljän vuoden takaisiin vaaleihin verrattuna. Ainakin kaksi kolmesta aikoo käyttää äänioikeuttaan. Vaikka todellinen äänestysaktiivisuus ei aina lopulta ihan korreloi mielipidetiedustelujen kanssa, signaali on mielestäni rohkaiseva. Vaikka politiikan sisältöön ja toteutustapoihin voi joskus olla hyvinkin tyytymätön, äänestämättä jättäminen on kirjaimellisesti äänetön ja siksi hyödytön protesti. Se voidaan (ehkä väärin tai oikein) tulkita merkiksi tyytymättömyydestä mutta ei vie muutosta myöskään mihinkään suuntaan. Käyttämättä jäänyt ääni on heitetty hukkaan.

En ole koskaan osannut ajatella äänestämistä velvollisuutena. Se on oikeus. Nyt kun kotimaan politiikassa on hiukan hiljaisempaa, jää enemmän aikaa seurata ulkomaan asioita ja taas todeta, miten monessa maassa vapaat demokraattiset vaalit ja muu kansalaisvaikuttaminen ovat vielä utopiaa. Esimerkkinä yksi suuri maa, jossa kohta järjestetään olympialaiset. Ja ihan kuten Pekingin olympialaisten yksioikoinen boikotoiminen olisi katseen kääntämistä pois vaikeista asioista, on äänestämättä jättäminen päätösvallan ja vastuun luovuttamista muille. Kuntavaaleissa kun vielä on kyse meille kaikkein läheisimmistä ja tärkeimmistä asioista: terveydenhuollosta, joukkoliikenteestä, opetuksesta, lähiasuinympäristön viihtyvyydestä jne.

Kunnallisten kysymysten marginaalista sen sijaan kumpuaa outo ehdotus Helsingin kaupungintalon muuttamisesta hotelliksi. Jos tämä on sitä kuuluisaa keskustan elävöittämistä niin heikot ovat eväät. Toisin sanoen, pois tylsät virkamiehet ja valtuutetut Helsingin historiallisesta keskustasta ja turisteja tilalle vai? On totta, että hallintorakennusten keskittyminen tietylle alueelle tekee niistä autioita etenkin ilta-aikaan ja tietty monipuolisuus rakennusten käyttötarkoituksissa on hyvä asia. Kaupungintalolla on kuitenkin myös symboliarvoa kunnallisen hallinnon ja päätöksenteon keskuksena -enkä tarkoita nyt kummankaan korkeisiin sfääreihin kohoavaa ylenpalttista institutionalisoimista vaan normaalia arvokkuutta.

Helsingissä vapautuu lähivuosina runsaasti rantoja keskustan tuntumassa niin virkistys- ja vapaa-ajan- kuin asuntorakentamiseenkin. Näiden järkevä, ekologinen ja kustannustehokas toteuttaminen on haastava ja innostava hankekokonaisuus, johon tuleva valtuusto tulee vahvasti vaikuttamaan. Itse laittaisin mieluummin paukkuja näiden kokonaisuuksien pohtimiseen.

Kulttuuripolitiikasta II

Kokoomuksen kulttuurimanifesti ja ilmeisesti myös oma mielipiteeni sitä koskien kirvoitti lisää keskustelua Nykypäivässä. Mielipidekirjoitukset eivät näy lehden nettiversiossa joten en valitettavasti pysty linkittämään tekstiin. Vapaasti referoiden kirjoittajat kaipasivat konservatiivipuolueelta tiukempaa kannanottoa taiteen rajoista esimerkiksi eläinrääkkäyksen ja jumalanpilkan suhteen.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani totesin, taiteen tehtävä on ravistella ihmisten ajatuksia lainsäädännön rajoissa. Eläinten kaltoinkohtelu on rangaistava teko joten kokoomuslaisen kulttuuriasiakirjan ei tarvitse sitä erikseen painottaa.

Itse muuten mieluummin määrittelen Kokoomuksen liberaalipuolueeksi, joka korostaa yksilön vapautta ja siihen kuuluvaa vastuuta. Arvoliberalismiiin kuuluu mm. sen salliminen, että kukin elää tavallaan, siis esimerkiksi nauttii taiteesta jota taas toinen ei edes taiteena pidä.

Helsingissä tehtiin upea käytännön kulttuuriteko, kun Korjaamo aloitti yhteistyön kaupungin kanssa kesäkuun alussa. Ratikkamuseo on nyt osa kulttuurikeskus Korjaamoa. Remontin myötä näyttely- ja esitystilaa saatiin Korjaamolle lisää ja yhtenä vetonaulana kahvilan ja terassin lisäksi on kulttuurituotteiden shoppi. Koko hanke on loistava esimerkki monen erilaisen tahon yhteistyöstä. Lisää tällaista!

Ainoa nolo asia on, että allekirjoittanut ei ole vielä ehtinyt vierailla uusitussa kokonaisuudessa lainkaan vaikka se sijaitsee melkein kirjaimellisesti kotiovella. Kesäloman menolistalle siis. Helsingin kesä on kulttuurinkin puolesta monipuolinen ja vauhdikas, tapahtumia ja tekemistä on enemmän kuin mihin ehtii kohtuudella osallistua - edes kesälomalla.

Kulttuuripolitiikasta - mielipidekirjoitus

"Kokoomuksen kulttuurimanifesti on tervetullut ohjelma-asiakirja. Manifesti on periaatetason työkalu esimerkiksi kunnallispoliittiseen kulttuurivaikuttamiseen. Se on myös yksi peili viimeisen vuoden aikana käytyyn kulttuurin ja taiteen rajoja koskevia keskusteluun.

Nykypäivän (23.5.08) tapa uutisoida manifestista jätti itseni hieman mietteliääksi. Luin artikkelin rivien välistä lievää varautuneisuutta ohjelma-asiakirjaa tai sen sisältöä kohtaan. Manifestin kirjauksia luonnehdittiin ”aika vapaamielisiksi”. Mietin, tarkoitetaanko tämä samaa kuin ”liian vapaamielinen”?

Kulttuurimanifestissa todetaan kulttuurin olevan avain vapauteen ja luovuuteen. Vapaus ja luovuus lienevät keskeisimpiä arvoja, joille kannustavaa ja eteenpäinpyrkivää yhteiskunta rakennetaan.

Taiteen tehtävä on nostaa kiistanalaisia ja ristiriitaisia asioita ihmisten mieliin ja yhteiseen keskusteluun. Harva kyseenalaistaa riskinottamisen yritystoiminnassa. Liiketaloudellisissa innovaatioissa on pohjimmiltaan kyse samasta kuin hyvässä taiteessa: kyvystä katsoa asiaa toisin, uudesta näkökulmasta. Kun elinkeinoelämän kehittämisen kohdalla ajatellaan suuria, ei taiteen ja kulttuurin kentästäkään tule ajatella pienesti.

Monet tänä päivänä juhlitut ja palkitut taiteilijat sekä merkittävät festivaalit, ovat aloittaneet toimintansa marginaalissa. Kaikesta kulttuurista ei myöskään lopulta tarvitse syntyä valtavirtaa tai edes kassavirtaa. Myös pieniä yleisöjä ja vähemmistöjä kiinnostavalla kulttuurilla on moninaisessa yhteiskunnassa paikkansa, se kun usein syntyy myös omaehtoisesti.

Jumalan teatterin käyttäminen artikkelissa esimerkkinä taiteen rajoista tuntuu hieman vanhahtavalta. Monimutkaisen nyky-yhteiskunnan tuottamat kulttuuriset herättelyt yleensä kohdistuvat johonkin teemaan tai asiaan ja itsetarkoituksellisia provokaatioita nähdään tuskin lainkaan. Lainsäädäntöä kunnioittavalla, ravistelevalla ja aidosti ajatuksia herättävällä kulttuuriteolla on aina paikkansa. "

Julkaistu Nykypäivä-lehdessä 6.6.2008

Huippufudista ja arkiliikuntaa

Jalkapallon EURO2008-turnaus pyörähti käyntiin viikonloppuna. Jalkapallon arvokisat ovat aina tapaus, vaikka Suomi ei nytkään selviytynyt mukaan. Suomalaisen jalkapallon tason nostamiseksi on kyselty sekä liiketoiminta- että urheilullisen osaamisen perään. Tämän päivän huippu-urheilu vaatii suuria resursseja ja siihen sijoittavat tietenkin odottavat satsaukselleen vastinetta.

Oman liikkumisen ohella tunnustan olevani innokas penkki-urheilija. Seuraan erityisesti jalkapalloa, ja tietysti toivon, että sekä kansallinen Veikkausliiga että maajoukkueet menestyisivät. Jalkapallo on maailman pelatuin ja seuratuin laji. Olisi upeaa nähdä Suomi täysivaltaisena (menestyvänä) jäsenenä tuossa liikkeessä.

Huippujalkapallo kuten kaikki huippu-urheilu on äärimmäisen tuloshakuista - sekä urheilullisilla että taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna. Katsojille tuotettujen huippuelämysten takana on määrätietoista ja ammattimaisesti suunniteltua ja johdettua harjoittelua, joukkuelajeissa pelaajahankintoja ja hiottuja markkinointistrategioita.

Kolmen viikon kisaputki ei kohota kuntoa televisioruudun edessä, melkeinpä päinvastoin.

Liikunta ja liikunnallinen elämäntapa on aivan keskeisessä roolissa kaikkien ikäryhmien hyvinvoinnin tukemisessa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. Erityisesti lasten ja nuorten liikkumisen vähäisyys on ollut huolenaiheena. Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille eli 7-18-vuotiaille sisältää 1-2 tuntia ikätasoon sopivaa ja monipuolista liikkumista joka päivä. Määrä tuntuu paljolta. Kuitenkin liikunta voi koostua pienistä pätkistä ja arkiliikuntaa lisäämällä suositukseen päästään helpommin.Lapsen arkiliikuntaa on esimerkiksi koulun pihalla touhuaminen, leikkiminen ja pelaaminen, vanhempi nuori voi liikkua ainakin osan koulu- ja harrastusmatkoistaan kävellen tai pyörällä jne. Liikaa yhtäjaksoista istumista tulisi välttää.

Lasten liikkumisen lisäämisen kannalta tärkeitä ovat hyvät ja turvalliset koulutiet, liikkumaan innostavat koulujen pihat ja liikunnallinen kerhotoiminta vaikka kouluympäristössä. Lasten ja nuorten liikunnan edistämisessä tarvitaan kunnan, koulun, järjestöjen ja vanhempiien yhteistyötä.

Jokaisesta liikkujasta ei voi tulla huippu-urheilijaa. Mitattavaakin tulosta kuitenkin syntyy, kun liikunta lisää hyvinvointia ja ehkäisee terveysongelmia. Huippu-urheilun elämyksistä saa silti nauttia television ääressä istuen. Onneksi alkukesällä on valoisaa ja hyvä ottelu voi innostaa vielä happihypylle. Siispä: pian Hollanti-Italia ja huomenna pyörällä töihin.

Roska päivässä

Roskaaminen on rasittavaa. Ei, en ole rasittunut viskeltyäni roskia ympäriinsä-tämä on ehkä niitä harvoja asioita, joissa omatuntoni on lähes lumenvalkoinen. En ymmärrä ihmisiä, joilta kaikki syömiseen, juomiseen ja niistämiseen liittyvä jää niille sijoilleen, kuin vietetään aikaa yleisillä paikoilla. Kotona kukin possuilkoon rauhassa.

Puistojen ja katujen roskaaminen on Helsingissä jokakesäinen kestopuheenaihe. Keskustelu alkaa viimeistään vappuna, kun juhlinnan jälkeisen siivouksen lasku on selvillä. Roskaamisen voi toki jokainen havaita ihan itse lukematta Hesaria. Töölönlahti, Esplanadi, Ruttopuisto, Kaivopuisto, Sinebryckoffin puisto (tuttavien kesken kai Koffari) ja monet muut ovat etenkin viikonloppuisin kuin suuremmankin festivaalin jäljiltä. Mikä ei tarkoita, että roskaaminen olisi festivaalilla yhtään sallitumpaa.

Rakennusvirasto on satsannut suurempiin roska-astioihin, mutta ilmeisesti ei vielä riittävästi. Ihmiset ovat myös sillä lailla luovia, että aina uudet paikat muodostuvat ajanvietto- ja piknik-kohteisiksi ja pian roska-astiat käyvät pieniksi.

Roska-astioiden koko tai sijoittelu (joihin tosin tulee panostaa) eivät kuitenkaan ole jutun juoni. Roskaamisen vähentämiseksi on myös ehdotettu kontrollin lisäämista: puistopartioita, poliisin näkymistä, sakottamista jne. Ehkä näilläkin toimilla saataisiin parannusta asiaan, ainakin hetkellisesti ja paikallisesti. Ne eivät kuitenkaan vähentäisi roskaamisen kustannuksia, jos siivouskulut siirtyisivät lainvalvontaan. Siisteys lisää turvallisuudentunnetta ja viihtyvyyttä, mutta sen toivoisi syntyvän ilman raskasta kontrollia.

Perusteellinen asennemuutos, joka näkyy käytännön tekoina, lienee ainoa ratkaisu. Roska päivässä-liike on tarttunut asiaan arjessa. Täysin kannatettavaa, mahdollisimman kevyesti organisoitua kansalaistoimintaa, hyvä!Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunta ei olisi voinut osua oikeampaan antaessaan liikkeelle tunnustuspalkinnon esimerkillisestä kansalaistoiminnasta.

Liikkeen nettisivuilla on muuten tuttu motto, jota olen yrittänyt pitää jonkinlaisena huoneentauluna: Ole itse muutos, jonka haluat nähdä.

Voisiko mielipiteeni ostaa?

Vaalirahoitus on ollut viime päivien SE uutinen, jota on käsitelty jokaisessa uutislähetyksessä, ajankohtaisohjelmassa, uutispalvelussa ja monessa blogissa. Yle otsikoi tänään kansalaisten uskovan, että poliitikkojen mielipiteet ovat ostettavissa. Ylen teettämän kyselyn mukaan jopa kolme vastaajaa neljästä uskoi, että poliitikkojen mielipiteitä voidaan ostaa. Toisin sanoen, selkeästi pienempi osa vastaajista luottaa poliitikon itsenäiseen ajatuksen- ja mielipiteen muodostumiseen. Reilusti yli kolmannes sanoo, että vaalirahan ympärillä myrskyävä kohu on vähentänyt heidän luottamustaan poliittiseen järjestelmään. Yli puolet vastaajista kuitenkin hyväksyy vaalirahoituksen sen lähteestä riippumatta.

Uutisen otsikko toteaa sen mitä me kaikki vaikuttamisesta kiinnostuneet ja siihen pyrkivät varmasti pohdimme: nukkuvien puolue saattaa kasvaa. Viime kunnallisvaaleissa esimerkiksi Helsingissä äänestämässä kävi 57, 1% äänioikeutetuista. Jonkin verran yli puolet yli 18-vuotiaista siis. Kun todella merkittävä osa ihmisen hyvinvointia koskevista asioista päätetään ja toimeenpannaan kunnassa, aika moni luovutti päätösvallan asiassaan muille.

Mielelläni näkisin, että nyt käytävä keskustelu ei kiertyisi sen vanhan "nukkuvien puolue on suurin puolue"-kyynistelyn ympärille. Kyllä, rahoitukseen liittyvistä epäkohdista tulee ehdottomasti keskustella. Kuitenkin nyt kun politiikan tekeminen on jo valmiiksi lööpeissä ja ihmisten mielissä, me huolestuneet käytämme tilaisuuden hyväksi. Puhutaan politiikkaa ja puhutaan sen sisällöistä. Asiathan ne ovat, jotka niin poliitikot kuin vaalirahoittajatkin pitävät liikkeellä.

Ajattelen, että poliitikon ja hänen rahoittajansa yhteys on syntynyt jo ennen taulukauppaa tai seminaarilipun hankintaa, jo ennen ensimmäistä kädenpuristusta verkostoissa. Ainakin jollain tasolla he jakavat samansuuntaiset arvot. Arvot muuttuvat tavoitteiksi ja toiminnaksi ja parhaimmillaan hyödyttävät aidosti laajoja ihmisryhmiä.

Kun kaiken vaalirahoitukseen liittyvän härdellin, ilmoituslomakkeiden, grafiikanvedosten, rahalla tuotettujen nelivärimainoslehtisten ja kohun alettua lausuttujen puolitotuuksien alta kaivellaan riittävän kauan, löytyy politiikan ydin: vahva tahto vaikuttaa. Miten sen hyvän saisi irrotettua tästä ja pantua kasvamaan...