keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Vaalikoneiden ääreltä

Olen viime aikoina viettänyt iltani vaalikoneisiin vastaamalla. Yle, Helsingin Sanomat, Helsingin Uutiset ja MTV3 ovat lähestyneet ehdokkaita kysymyksineen. Ensimmäinen vaalikoneista aukeaa äänestäjien tutkittavaksi jo viikonloppuna.
Palaan varmasti joihinkin asiasisältöihin myöhemmin, koska ne ovat kyllä herättäneet ajatuksia.
Useat kysymyksistä on laadittu joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti. Vaalikoneen tarkoitus on helpottaa äänestäjän valintaa ja ehdokkaiden vertailua. Politiikka on valintojen tekemistä. Kaikkea hyvää kaikille ja verot valtion maksettavaksi- ajattelu ei ole realismia.
Ääretön vastakkainasettelu ja yksinkertaistaminen on silti ärsyttävää. Onneksi kysymyksissä on perusteluosa, jossa voi avata ajatuksiaan enemmän.
Harva ensimmäistä kertaa ehdolla oleva tai kokeneempi konkarikaan on asiantuntija kuntapolitiikan kaikilla lohkoilla. Miettimään ja vastaamaan joutuu vajavaisten tietojen varassa. Jos mielipide myöhemmin muuttuu, koska on saanut asiasta lisää tietoa, syytetäänkö sitten takinkääntäjäksi? Minulla on periaate, että jos saan uutta tietoa tai joku pystyy perustelemaan asioita riittävän hyvin, minulla on myös varaa myöntää olleeni väärässä ja muuttaa mielipiteitäni.

Ei kommentteja: