maanantai, 9. kesäkuuta 2008

Huippufudista ja arkiliikuntaa

Jalkapallon EURO2008-turnaus pyörähti käyntiin viikonloppuna. Jalkapallon arvokisat ovat aina tapaus, vaikka Suomi ei nytkään selviytynyt mukaan. Suomalaisen jalkapallon tason nostamiseksi on kyselty sekä liiketoiminta- että urheilullisen osaamisen perään. Tämän päivän huippu-urheilu vaatii suuria resursseja ja siihen sijoittavat tietenkin odottavat satsaukselleen vastinetta.
Oman liikkumisen ohella tunnustan olevani innokas penkki-urheilija. Seuraan erityisesti jalkapalloa, ja tietysti toivon, että sekä kansallinen Veikkausliiga että maajoukkueet menestyisivät. Jalkapallo on maailman pelatuin ja seuratuin laji. Olisi upeaa nähdä Suomi täysivaltaisena (menestyvänä) jäsenenä tuossa liikkeessä.
Huippujalkapallo kuten kaikki huippu-urheilu on äärimmäisen tuloshakuista - sekä urheilullisilla että taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna. Katsojille tuotettujen huippuelämysten takana on määrätietoista ja ammattimaisesti suunniteltua ja johdettua harjoittelua, joukkuelajeissa pelaajahankintoja ja hiottuja markkinointistrategioita.
Kolmen viikon kisaputki ei kohota kuntoa televisioruudun edessä, melkeinpä päinvastoin.
Liikunta ja liikunnallinen elämäntapa on aivan keskeisessä roolissa kaikkien ikäryhmien hyvinvoinnin tukemisessa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. Erityisesti lasten ja nuorten liikkumisen vähäisyys on ollut huolenaiheena. Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille eli 7-18-vuotiaille sisältää 1-2 tuntia ikätasoon sopivaa ja monipuolista liikkumista joka päivä. Määrä tuntuu paljolta. Kuitenkin liikunta voi koostua pienistä pätkistä ja arkiliikuntaa lisäämällä suositukseen päästään helpommin.Lapsen arkiliikuntaa on esimerkiksi koulun pihalla touhuaminen, leikkiminen ja pelaaminen, vanhempi nuori voi liikkua ainakin osan koulu- ja harrastusmatkoistaan kävellen tai pyörällä jne. Liikaa yhtäjaksoista istumista tulisi välttää.
Lasten liikkumisen lisäämisen kannalta tärkeitä ovat hyvät ja turvalliset koulutiet, liikkumaan innostavat koulujen pihat ja liikunnallinen kerhotoiminta vaikka kouluympäristössä. Lasten ja nuorten liikunnan edistämisessä tarvitaan kunnan, koulun, järjestöjen ja vanhempiien yhteistyötä.
Jokaisesta liikkujasta ei voi tulla huippu-urheilijaa. Mitattavaakin tulosta kuitenkin syntyy, kun liikunta lisää hyvinvointia ja ehkäisee terveysongelmia. Huippu-urheilun elämyksistä saa silti nauttia television ääressä istuen. Onneksi alkukesällä on valoisaa ja hyvä ottelu voi innostaa vielä happihypylle. Siispä: pian Hollanti-Italia ja huomenna pyörällä töihin.

0 kommenttia: