tiistai, 30. syyskuuta 2008

Politiikka kaduille myös vaalien välillä

Maanantain Epäkorrektia, Tuomas Embuske! -ohjelman väitteenä oli Älä äänestä!
Pidän Enbusken tyylistä. Etenkin radiossa (hurraa podcast-tarjonta) hän onnistuu johdattelemaan kiinnostavasti keskusteluja, joiden anti toki perustuu myös hyvin valittuihin vieraisiin. Toimittajana hän tekee kotiläksynsä eli taustatyönsä mutta ei myöskään pelkää heittää hyvin yksinkertaisiakaan peruskysymyksiä ja laittaa itseään niillä peliin.
Älä äänestä-jaksossa keskustelu noudatteli melko totuttua polkua: haastateltiin sekä politiikan aktiiveja että niitä, joiden mielestä äänestämällä ei voi vaikuttaa yhtään mihinkään.
Alkuviikosta uutisoitiin myös, että suuri osa suomalaisista tuntee politiikan arkea huonosti, esimerkiksi ei osaa nimetä hallituspuolueita. Oikeusministeriön arvioiden mukaan on mahdollista, että vuonna 2030 alle puolet ihmisistä äänestää. Luottamus ja kiinnostus politiikkaan vaikuttaisi hiljalleen ohentuvan.
Mitä asialle pitäisi tehdä? Kunnallisvaalikampanjoinnin kiivain loppurutistus on alkamassa. Vaalikoneet ovat auenneet, televisiossa vaalitentit lisääntyvät ja ehdokkaan sähköpostiin edelleen lähes tulvii eri tahojen vaalikyselyjä. Äänestäjillä ei tule olemaan pulaa sähköisestä informaatiosta.
Itse olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja vaalitapahtumat ovat minulle uusi maailma. Olen tavannut ihmisiä mm. erilaisilla markkinoilla ja tulevana sunnuntaina taas kohdataan Silakkamarkkinoilla ja Hakaniemen torilla.
Tähän mennessä olen saanut keskustella mm.päivähoidon henkilöstötilanteesta, terveysaseman palvelusta ja tonttivuokrista.
Keskustelut ihmisten kanssa sekä haastavat että palkitsevat. Minusta on paljon parempi, että joku tulee paikalle vaikka ilmaisemaan jyrkän tyytymättömyytensä asioihin kuin että me ehdokkaat seisomme keskenämme ilmapallojen alla. Olen saanut tapaamisista uusia näkökulmia ja kohdannut helsinkiläsiä, joita en olisi muuten tavannut.
Vaalitapahtumien haaste on, että kaikki sanottu nähdään helposti pelkän kampanjoinnin valossa. Tämä ei tietenkään ole äänestäjien vika. Vaalit tarjoavat yliannostuksen politiikkaa. Äänestäjän näkökulmasta saattaa tuntua, että kolme viikkoa tarjolla on yli-intensiivisesti ideoita, väitteitä, vastaväitteitä ja keskustelua. Jokaisella kadunpätkällä joku ehdokas pyrkii juttusille. Vaalit tulevat, tulos kerrotaan ja elämä jatkuu. Ainakin puolueiden teltat katoavat katukuvasta.
Miksi puolueet eivät ole näkyvämmin siellä missä ihmiset liikkuvat myös vaalien välillä? Harva menee kuuntelemaan valtuuston istuntoa, useampi saattaisi sitä ehkä seurata netistä tai paikallistelevisiosta. Kun politiikka kerran koskee arkea, sen pitäisi olla arjessa tarjolla myös keskustelu-, kysely- ja väittelymahdollisuuksina.

0 kommenttia: