Vapaammin, avoimemmin, rohkeammin

Tämän blogauksen otsikko on lainattu, koska se on niin loistava. Pekingin olympialaiset alkavat kymmenen päivän kuluttua -nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Penkkiurheilijan ja televisiokauppiaan taivas ja ihmisoikeusaktivistin painajainen?

Olen aiemminkin tunnustautunut penkkiurheilua harrastavaksi, jonka lisäksi kaikenlaiset arjesta poikkeavat tapahtumat lähellä ja kaukana kiinnostavat. Moskovan kisoista 1980 muistan päätösjuhlassa itkeneen Misha-karhun, joka liikutti 11-vuotiasta. Etäisemmin muistan myös keskustelun "boikotista", jonka syyt eivät ihan auenneet minulle, vaikka ikäisekseni olin ehkä poikkeuksellisen kiinnostunut politiikasta (vanhempien ajankohtaisohjelma-vyörytyksen tuloksena). Lähinnä juoksun pikamatkojen taso laski, koska amerikkalaiset juoksijat eivät olleet mukana.

Pekingin olympialaisiin on itselläni alusta lähtien liittynyt kitkerä sivumaku. En usko boikotoimisen ratkaisevan ihmisoikeusongelmia Kiinassa tai muuallakaan, mutta en myöskään kykene täysillä heittäytymään huippu-urheiluviihteestä nauttimiseen. Silti, ehkäpä kisoista on apua Kiinan tilanteelle. Urheilutulosten ohella Pekingistä välittyy maailmanlaajuisesti suuri määrä tietoa maasta, sen ihmisistä ja heidän elämästään - vaikka toimittajien työtä rajoitetaankin. Muutos lähtee aina liikkeelle jostakin ja etenee pala palalta. Olympialaiset lisäävät väkisin tietoutta ihmisoikeuksista ja niiden puuttumisesta.

"Vapaammin, avoimemmin, rohkeammin" on lainaus Suomen Amnestyn osaston puheenjohtajan Jussi Förbomin blogin otsikosta. Förbom on vuoden ajan kirjoittanut olympiakisoihin kisoihin valmistautuvasta Kiinasta, suosittelen lukemaan. Förbom dokumentoi kansalaisoikeusaktivistien pidätyksiä, kotiaresteja, vankeustuomioita ja kuolemantuomioita, mielenosoitusten tukahduttamisia sekä erilaisia sananvapauden ja median toimien rajoittamisia.

Kiinan viranomaiset ovat toteuttaneet sekä hyvin vakavia ja äärimmäisiä että lähinnä huvittavalta tuntuvia toimia taistelussaan avointa yhteiskuntaa vastaan. Huvittavaa on esimerkiksi kieltää tanssiminen homoravintolassa. Kiinalaiset viranomaiset ovat ehkä päätelleet, että ravintolan sulkeminen aiheuttaisi liian suuren protestin (muita yökerhoja on myös suljettu kisojen ajaksi). Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat kuitenkin toimittajien suurennuslasin alla - hyvä niin. Siispä viranomaiset tyytyvät rajoittamaan ilonpitoa saadakseen viestinsä tulee perille: emme oikein hyväksy tällaista elämäntapaa ja käytöstä.

----

Suomessa olympialaisiin liittyvä keskustelu keskittyy tällä hetkellä lähinnä urheilullisiin kysymyksiin ja urheilijoidemme tuloskuntoon.

Suomalaisen naisyleisurheilun kapea kärki (vain kolme edustajaa Pekingissä) on herättänyt keskustelua. SULin valmennusjohto etsii syitä yhteiskunnasta ja lieneekin oikeilla jäljillä pohtiessaan, saavatko urheilevat tytöt ja naiset riittävästi kannustusta. SUL on käynnistänyt kehittämisohjelman naisurheilijoiden tukemiseksi.

Kehittäminen ja projektit ovat varmasti hyvä asia ja toivottavsti saavat aikaan positiivista muutosta. Huippu-urheilun maailmassa myös media luo ja ylläpitää mies- ja naisurheilijoille erilaisia standardeja. Menestyvälle (mikä tarkoittaa myös taloudellista menestystä eli sponsoreja) naisurheilijalle on ehdottomaksi eduksi hyvä ulkonäkö, joskin niin sanottu tasa-arvo etenee tässä hurjaa vauhtia, parhaimpana esimerkkinä tietysti jalkapallotähdet Beckhamin vanavedessä.

Vaikka naisten urheilusuorituksia aidosti arvostetaan, urheilujournalismissa viljellään termejä neitikiekon pelaamisesta, puhutaan gasellimaisesti aitovista tai hyppäävistä naisista, leijonan lailla hyökkäävistä miehistä jne. Kielellä vahvistetaan stereotyyppisiä mielikuvia siitä, mikä on sukupuoleen liittyvä odotusten mukainen tai niiden vastainen tapa urheilla.

Suurin vastuu on urheiluseurojen aktiiveilla, valmentajilla ja lasten vanhemmilla. Saako jokainen pieni tyttö ja poika urheilla oman näköisesti, omimman lajinsa parissa joko ilokseen tai parhaimpaansa ja huipulle tähdätäkseen?

Murheellisten laulujen maa

Viikonloppu meni ja maanantain Hesari palautti arkeen karulla tavalla.

Reippaasti yli puolet helsinkiläisistä nuorista miehistä on joutunut joskus väkivallan kohteeksi. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti väkivaltakokemuksia kyselyllä, joka tehtiin kutsuntoihin osallistuneelle noin kahdelletuhannelle nuorelle miehelle (tulokset julkaistiin jo huhtikuussa). Vaikka väkivallaksi kyselyssä on määritelty myös lievempi väkivalta kuten töniminen, luku on silti suuri. Kyselyyn osallistujista yksi neljästä myöntää joskus pahoinpidelleensä toista ihmistä.

Järkyttävä, yksittäisiä ihmisiä ja heidän läheisiään koskettava uutinen tulee Keravalta, jossa nuorehko mies puukotti lauantaina teini-ikäisen tytön kuoliaaksi. Ilmeisesti uhri valikoitui teon kohteeksi sattumanvaraisesti. Yksittäisen teon syitä ja seurauksia on keskeneräisen tutkinnan ja lehtitietojen varassa vaikea pohtia. Uutinen tekee masentuneeksi ja surulliseksi. Miksi näitä aina tapahtuu?

Suomi on Euroopan väkivaltaisimpia maita. Tästä kertovat mm. sairaaloiden potilastilastot. Myös lähisuhdeväkivalta on Suomessa korkea asukaslukuun suhteutettuna. Miehet ja pojat nähdään tyypillisesti väkivallan tekijöinä mutta myös naiset ja tytöt käyttäytyvät väkivaltaisesti. Väkivallan muodot tai esiintyminen ovat mahdollisesti erilaisia, mutta molemmat sukupuolet ovat sekä väkivallan tekijöinä että uhreina.

Miten väkivaltaa voidaan vähentää? Taustalla on usein päihteiden kuten alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden joko hetkellistä tai pitkäaikaista käyttöä. Tietyntyyppiset, usein hoitamattomat mielenterveyden ongelmat ja häiriöt, ehkä vielä yhdistyneenä päihteiden käyttöön, ovat väkivallan taustalla. Avohoidon palvelut mielenterveyden ongelmiin ovat riittämättömät; esimerkiksi säännöllinen lääkehoito, joka auttaisi monia mielenterveyskuntoutujia, ei saa tarvitsemaansa tukea.

Kuten monien muidenkin hyvinvointiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin liittyvien asioiden suhteen pidän kaikkein tärkeimpänä panostamista lapsiin ja nuoriin. Lapsilla ja nuorilla, jotka näkevät kotonaan väkivaltaa, on suurentunut riski kasvaa väkivallan tekijöiksi tai uhreiksi. Lapsi saattaa oppia, että väkivalta on hyväksytty keino ratkaista ongelmia. Perheessä, jossa on aikuisten välistä väkivaltaa, lapsiin kohdistuvan väkivallan uhka on myös merkittävästi suurempi.

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäiseminen ja yleensäkin varhainen puuttuminen perheiden ongelmiiin on välttämätöntä lasten ja nuorten suojelemiseksi. Ensi- ja turvakodit ovat väkivaltatyön asiantuntijoita, mutta neuvola, päiväkoti ja koulu ovat avainasemassa havaitsemaan lapsen ja nuoren pahoinvoinnin. Sen taustalla voi olla väkivaltakokemuksia. Esimerkiksi vauvojen kaltoinkohtelu on niin voimakkaita tunteita herättävä aihe, että myös lasten parissa toimivat ammattilaiset tarvitsevat tukea ja koulutusta toimiakseen tilanteen vaatiessa oikein.

HS:n mielipidepalstalla on heinäkuussa käyty keskustelua lasten ruumillisesta kurittamisesta. Asiantuntijat Heikki Sariola, Mauri Upanne ja Raisa Cacciatore aivan oikein toivovat, että Suomesta tulisi mallimaa kuritusväkivallan karsimisessa.

Suomalaisessa kulttuurissa tuntuu edelleen olevan väkivallan oikeuttavia, vahvoja pohjavirtoja. Oikeutta tukkapöllyyn puolustavat tuntuvat liittyvän ikiaikaiseen traditioon "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee". He tulkitsevat kurittamatta jättämisen olevan yhtä kuin vapaa kasvatus ilman rajoja.

Kuitenkin vanhemman taholta koettu läpsiminen, nipistäminen tai sillä uhkailu nakertaa itsetuntoa eikä kannusta lasta toimimaan sovittujen sääntöjen mukaan. Lapsesta kasvaa varuillaan oleva ja pelokas. Tiedetään, että alakuloiset ja masentuneet lapset ja nuoret juovat itsensä aiemmin ja useammin humalaan kuin ikätoverinsa. Alkoholin humalakäytön yhteydet väkivaltaseen käytökseen ovat ilmeiset. Turvattomuuden, päihteiden ja väkivallan kierteeseen tulee puuttua kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Hyvä uutinen ja outo uutinen

Kuntaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kuntavaalien äänestysaktiivisuus voi nousta neljän vuoden takaisiin vaaleihin verrattuna. Ainakin kaksi kolmesta aikoo käyttää äänioikeuttaan. Vaikka todellinen äänestysaktiivisuus ei aina lopulta ihan korreloi mielipidetiedustelujen kanssa, signaali on mielestäni rohkaiseva. Vaikka politiikan sisältöön ja toteutustapoihin voi joskus olla hyvinkin tyytymätön, äänestämättä jättäminen on kirjaimellisesti äänetön ja siksi hyödytön protesti. Se voidaan (ehkä väärin tai oikein) tulkita merkiksi tyytymättömyydestä mutta ei vie muutosta myöskään mihinkään suuntaan. Käyttämättä jäänyt ääni on heitetty hukkaan.

En ole koskaan osannut ajatella äänestämistä velvollisuutena. Se on oikeus. Nyt kun kotimaan politiikassa on hiukan hiljaisempaa, jää enemmän aikaa seurata ulkomaan asioita ja taas todeta, miten monessa maassa vapaat demokraattiset vaalit ja muu kansalaisvaikuttaminen ovat vielä utopiaa. Esimerkkinä yksi suuri maa, jossa kohta järjestetään olympialaiset. Ja ihan kuten Pekingin olympialaisten yksioikoinen boikotoiminen olisi katseen kääntämistä pois vaikeista asioista, on äänestämättä jättäminen päätösvallan ja vastuun luovuttamista muille. Kuntavaaleissa kun vielä on kyse meille kaikkein läheisimmistä ja tärkeimmistä asioista: terveydenhuollosta, joukkoliikenteestä, opetuksesta, lähiasuinympäristön viihtyvyydestä jne.

Kunnallisten kysymysten marginaalista sen sijaan kumpuaa outo ehdotus Helsingin kaupungintalon muuttamisesta hotelliksi. Jos tämä on sitä kuuluisaa keskustan elävöittämistä niin heikot ovat eväät. Toisin sanoen, pois tylsät virkamiehet ja valtuutetut Helsingin historiallisesta keskustasta ja turisteja tilalle vai? On totta, että hallintorakennusten keskittyminen tietylle alueelle tekee niistä autioita etenkin ilta-aikaan ja tietty monipuolisuus rakennusten käyttötarkoituksissa on hyvä asia. Kaupungintalolla on kuitenkin myös symboliarvoa kunnallisen hallinnon ja päätöksenteon keskuksena -enkä tarkoita nyt kummankaan korkeisiin sfääreihin kohoavaa ylenpalttista institutionalisoimista vaan normaalia arvokkuutta.

Helsingissä vapautuu lähivuosina runsaasti rantoja keskustan tuntumassa niin virkistys- ja vapaa-ajan- kuin asuntorakentamiseenkin. Näiden järkevä, ekologinen ja kustannustehokas toteuttaminen on haastava ja innostava hankekokonaisuus, johon tuleva valtuusto tulee vahvasti vaikuttamaan. Itse laittaisin mieluummin paukkuja näiden kokonaisuuksien pohtimiseen.