Politiikka kaduille myös vaalien välillä

Maanantain Epäkorrektia, Tuomas Embuske! -ohjelman väitteenä oli Älä äänestä!

Pidän Enbusken tyylistä. Etenkin radiossa (hurraa podcast-tarjonta) hän onnistuu johdattelemaan kiinnostavasti keskusteluja, joiden anti toki perustuu myös hyvin valittuihin vieraisiin. Toimittajana hän tekee kotiläksynsä eli taustatyönsä mutta ei myöskään pelkää heittää hyvin yksinkertaisiakaan peruskysymyksiä ja laittaa itseään niillä peliin.

Älä äänestä-jaksossa keskustelu noudatteli melko totuttua polkua: haastateltiin sekä politiikan aktiiveja että niitä, joiden mielestä äänestämällä ei voi vaikuttaa yhtään mihinkään.

Alkuviikosta uutisoitiin myös, että suuri osa suomalaisista tuntee politiikan arkea huonosti, esimerkiksi ei osaa nimetä hallituspuolueita. Oikeusministeriön arvioiden mukaan on mahdollista, että vuonna 2030 alle puolet ihmisistä äänestää. Luottamus ja kiinnostus politiikkaan vaikuttaisi hiljalleen ohentuvan.

Mitä asialle pitäisi tehdä? Kunnallisvaalikampanjoinnin kiivain loppurutistus on alkamassa. Vaalikoneet ovat auenneet, televisiossa vaalitentit lisääntyvät ja ehdokkaan sähköpostiin edelleen lähes tulvii eri tahojen vaalikyselyjä. Äänestäjillä ei tule olemaan pulaa sähköisestä informaatiosta.

Itse olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja vaalitapahtumat ovat minulle uusi maailma. Olen tavannut ihmisiä mm. erilaisilla markkinoilla ja tulevana sunnuntaina taas kohdataan Silakkamarkkinoilla ja Hakaniemen torilla.

Tähän mennessä olen saanut keskustella mm.päivähoidon henkilöstötilanteesta, terveysaseman palvelusta ja tonttivuokrista.

Keskustelut ihmisten kanssa sekä haastavat että palkitsevat. Minusta on paljon parempi, että joku tulee paikalle vaikka ilmaisemaan jyrkän tyytymättömyytensä asioihin kuin että me ehdokkaat seisomme keskenämme ilmapallojen alla. Olen saanut tapaamisista uusia näkökulmia ja kohdannut helsinkiläsiä, joita en olisi muuten tavannut.

Vaalitapahtumien haaste on, että kaikki sanottu nähdään helposti pelkän kampanjoinnin valossa. Tämä ei tietenkään ole äänestäjien vika. Vaalit tarjoavat yliannostuksen politiikkaa. Äänestäjän näkökulmasta saattaa tuntua, että kolme viikkoa tarjolla on yli-intensiivisesti ideoita, väitteitä, vastaväitteitä ja keskustelua. Jokaisella kadunpätkällä joku ehdokas pyrkii juttusille. Vaalit tulevat, tulos kerrotaan ja elämä jatkuu. Ainakin puolueiden teltat katoavat katukuvasta.

Miksi puolueet eivät ole näkyvämmin siellä missä ihmiset liikkuvat myös vaalien välillä? Harva menee kuuntelemaan valtuuston istuntoa, useampi saattaisi sitä ehkä seurata netistä tai paikallistelevisiosta. Kun politiikka kerran koskee arkea, sen pitäisi olla arjessa tarjolla myös keskustelu-, kysely- ja väittelymahdollisuuksina.

Sanaton tiistai

Aurinko nousi tänään Helsingissä kauniisti. Kirkasta, kuulasta syysaamua synkentävät puolitangossa roikkuvat liput. Ajatukset ovat Kauhajoella, jonka tapahtumat tekivät eilisestä tiistaista sanattoman. Aamun lehti, uutiset ja aamu-televisioiden lähetykset täyttyvät pohdinnasta, miksi tämä tapahtui, taas.

Vastauksia ei ole. Järkyttävän tragedian edessä on inhimilllistä olla ymmällään. Tapahtunutta on vaikea käsittää eikä sitä voi tyhjentävästi selittää tai ymmärtää.

Toipuminen Kauhajoella, perheissä, lähipiireissä ja paikkakunnilla, joita tapahtunut kosketti suoraan sekä meidän kaikkien mielessä, kestää pitkään. Jälkihoito tarvitsee kaiken osaamisen ja tuen, jota voidaan antaa. Kuitenkin tapahtunut jättää jäljen, jota ei voi koskaa pyyhkiä pois.

Ne ihmiset, joilla tässä tilanteessa on voimavaroja ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin, ovat isojen asioiden edessä. Nuorten mielenterveystyö tarvitsee resursseja. Koulu tarvitsee yhteisöllisyyttä. Oppilashuolto tarvitsee resursseja. Aselakeja voidaan tiukentaa, en vastusta sitä, mutta oireen sijasta tulee nyt yrittää oivaltaa edes osa tapahtuneen syistä ja taustoista. Palvelujärjestelmämme on liian oire- ja häiriökeskeinen. Resursseja löytyy vasta sitten, kun jotain tapahtuu.

Illalla kulttuurikeskus Gloriassa järjestetään Kuuleeko kukaan? - konsertti nuorten mielenterveystyön hyväksi. Jo aiemmin suunniteltu konsertti on ajankohtainen tavalla, jota kukaan ei olisi toivonut. Musiikki sanoittaa nyt sen, mille ei muuten ole sanoja.

Järjestötoiminnan arki tarvitsee käytännön arvostusta

Osallistuin tänään Myllypuro-päivään vaalityön merkeissä. Kaupunkilaisten kanssa keskustelun ohella oli tilaisuus kierrellä tapahtumassa. Mukana olivat ainakin paikallinen asukasyhdistys, eläkeläisyhdistys, seurakunta, puolueita ja nuorisoasiainkeskus, joitakin mainitakseni.

Eilen illlalla ja varhain tänä aamuna lukuisat ihmiset olivat tehneet tapahtuman eteen jo paljon: leiponeet pullaa, täyttäneet ilmapalloja, kantaneet ja kasanneet telttoja, keittäneet soppaa ja sekoittaneet vohvelitaikinaa.

Yhden kaupunginosatapahtuman järjestäminen vaatii valtavasti talkoo- ja vapaaehtoistyötä. Lukuisissa tapahtumissa sekä vapaaehtoisena että työn puolesta olleena mietin usein, oivaltavatko ihmiset tehdyn työn määrän ja arvon. On helppo odottaa ja vaatia toimintaa, mutta kuinka moni on valmis antamaan omaa aikaansa tai edes tukemaan järjestöjä muutamalla eurolla?

Poikkesin myös MLL:n Myllypuron yhdistyksen perhekeskuksessa.Värikkäissä tiloissa oli täysi tohina: vanhemmat myivät kirpputoripöydillään lastenvaatteita, tarvikkeita ja leluja. Viikolla yhdistys järjestää iltapäivätoimintaa, muskareita, aikuisten liikuntaa ja ylläpitää perhekahvilaa. Perhekeskus on alueen lapsiperheiden kohtaamispaikka.

Helsingin kaupunki avustaa sekä iltapäivätoimintaa että yhdistyksen muuta ennaltaehkäisevää työtä. Kiinteistövirasto perii myös korkeaa vuokraa tiloista.

Mietin hyvin arkisesti, mitä järkeä on avustaa yhteisöjä yhden hallintokunnan budjetista ja toisen toimesta periä avustus takaisin vuokran muodossa? Kaupungilla tulisi olla mahdollisuus tarkastella yleishyödyllisiä yhteisöjä sellaisina kumppaneina, joille voitaisiin tarjota tiloja käyttöön jopa maksutta tai ainakin hyvin kohtuullisella kustannuksella. Näin siis siinä tapauksessa, kun toiminta ei aidosti kilpaile yritystoiminnan kanssa.

Kolmannen sektorin roolista puhutaan usein arvostavasti, mutta arvostuksen pitää näkyä käytännössä. Kilpailunalaista palvelutoimintaa tulee arvioida samoilla kriteereilla muun palvelutoiminnan kanssa mutta vapaaehtoista kansalaistoimintaa kaupungin kannattaa tukea. Ihan erityinen arvo on sillä, että kaupunkilaiset antavat aikaa ja energiaa oman yhteisönsä hyväksi. Sitä pitää olla varaa tukea.

10 000 askelta päivässä

Työpaikkani lähti mukaan Askeleet-kampanjaan. Kaikki halukkaat saivat omakseen askelmittarin, perustimme ryhmien omat joukkueet ja nyt keräämme kilpaa askeleita, jotka rekisteröidään nettiin päivittäin. Hauskaa ja hyödyllistä.

Minulle tämä kampanja tuli hyvään saumaan, koska kesä meni siirtolapuutarhamökkiä kunnostaessa ja puutarhatöitä tehdessä ja nyt vaalityö vie lähes kaiken vapaa-ajan. Toisin sanoen, vaalien jälkeen liikuntaharrastus kaivetaan kunnolla esiin ja Askeleet toimii sopivana herättelijänä.

Spinningin ja kuntosalin ohella olen arkiliikunnan vankka kannattaja. Pidän kävellen ja pyörällä liikkumisesta, ja työmatkani Töölöstä Kallioon on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Tänä aamuna näin Töölönlahdella harmaahaikaran - kaupunkiluonnossamme on siis muutakin vipinää kuin citykaneja.

10 000 askelta päivittäin riittää terveyden ylläpitoon. Hyvään kuntoon tarvitaan jo enemmän, vähintään kolme kertaa viikossa teholtaan ja kestoltaan riittävää liikuntaa. Lihasvoima ja hikoilu pitäisi lisäksi saada käyttöön pari kertaa viikossa.

Lihasvoimani tulee käyttöön ainakin viikonloppuna, sillä puutarhan omenapuut pitää leikata. Lisää askeleita kerään illansuun vaalitapahtumassa. Narinkka-torilla järjestetään Ylen vaalistartti ja puolueiden puheenjohtajien enimmäinen vaalikeskustelu.

Vaalikoneiden ääreltä

Olen viime aikoina viettänyt iltani vaalikoneisiin vastaamalla. Yle, Helsingin Sanomat, Helsingin Uutiset ja MTV3 ovat lähestyneet ehdokkaita kysymyksineen. Ensimmäinen vaalikoneista aukeaa äänestäjien tutkittavaksi jo viikonloppuna.

Palaan varmasti joihinkin asiasisältöihin myöhemmin, koska ne ovat kyllä herättäneet ajatuksia.

Useat kysymyksistä on laadittu joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti. Vaalikoneen tarkoitus on helpottaa äänestäjän valintaa ja ehdokkaiden vertailua. Politiikka on valintojen tekemistä. Kaikkea hyvää kaikille ja verot valtion maksettavaksi- ajattelu ei ole realismia.

Ääretön vastakkainasettelu ja yksinkertaistaminen on silti ärsyttävää. Onneksi kysymyksissä on perusteluosa, jossa voi avata ajatuksiaan enemmän.

Harva ensimmäistä kertaa ehdolla oleva tai kokeneempi konkarikaan on asiantuntija kuntapolitiikan kaikilla lohkoilla. Miettimään ja vastaamaan joutuu vajavaisten tietojen varassa. Jos mielipide myöhemmin muuttuu, koska on saanut asiasta lisää tietoa, syytetäänkö sitten takinkääntäjäksi? Minulla on periaate, että jos saan uutta tietoa tai joku pystyy perustelemaan asioita riittävän hyvin, minulla on myös varaa myöntää olleeni väärässä ja muuttaa mielipiteitäni.

Yhteisö haluaa yhteisöllisyyttä

Tämän aamun paikallislehden Hesarin avaaminen teki tosi iloiseksi. Kokoomuksen kenttä nosti yhteisöllisyyden yhdeksi tärkeäksi vaaliteemaksi.

Teemoja tuotettiin kevät-kesän aikana verkossa, niin ikään yhteisöllisesti. Itsekin osallistuin ajatusten louhimiseksi kutsuttuun menetelmään. Ohjelma tarjoili näyttöruudulle palvelussa aiemmin käyneiden ajatuksia ja pyysi täydentämään ja arvioimaan niitä, näin karkeasti kuvattuna.

Helsingin Sanomat, pääkaupunkiseutumme paikallislehti, uutisoi Kokoomuksen kalastavan ääniä yhteisöllisyydellä. Kalastaminen on vaalien yhteydessä puolihalventava ilmaisu mutta menköön.

Jos joku poliittinen liike tulkitsee kansalaisten tässä ajassa liikkuvia ajatuksia ja nostaa ne esiin, ehkä kampaanjaan saakka, mitä vikaa siinä on? Yleenäsähän politiikkaa syytetään ideoiden ja ajatusten puutteesta.

Kansalaisjärjestökenttä on puhunut yhteisöllisyyden puolesta jo pitkään. Itselläni on vahva usko, että ihmiset haluavat elämältä muutakin kuin olla työntekijöitä, asiakkaita tai kuluttajia. Osallistumisen ja yhdessä tekemisen muodot tosin muuttavat muotoaan.

Vaalien alla kaikki sanottu ja tehty määrittyy helposti vaaleista ja äänten tavoittelusta käsin. Siitähän kampanjoinnissa on kyse, oman sanoman kertomisesta ja tuen hakemisesta sille. Sitä kuitenkin auttaa suuresti, että asiaan ihan oikeasti uskoo.

Luottamushenkilön pätevyys

Osallistuin työni puolesta eilen ja tänään Kuntamarkkinoille ja välissä myös Lapsen Paras-seminaariin. Suomalaisen kunnalliselämän tähänastisen historian suurin muutos, Paras-uudistus, oli siis päivieni teema.

Kuntamarkkinoilla oli arvioilta 6000-7000 kuntapäättäjää ja virkamiestä eri puolilta Suomea. Välitön oma havaintoni oli, että edustin tapahtumassa ns. nuorta polvea. Enemmistö kuului varttuneempiin sukupolviin.

Paras-hanke ei sellaisenaan kosketa pääkaupunkiseutua, mutta kuntakentän haasteista ei päästä täälläkään. Tulevina vuosina Helsinki kilpailee yhä kovemmin esimerkiksi osaavasta työvoimasta naapurikuntiensa ja muiden työnantajien kanssa. Väestön ikääntyminen lisää työvoimapulan lisäksi palvelutarvetta. Tässä ei ole kenellekään mitään uutta.

Kunnan luottamushenkilöiltä eli valtuutetuilta ja lautakuntien jäseniltä vaaditaan tulevalla valtuustokaudella paljon.

Yksi seminaareista käsitteli luottamushenkilöiden uutta roolia ja poliittiisen johtamisen haasteita. Kuntajohdolta kysyttäessä tärkein luottamushenkilön osaaminen liittyy strategiseen ajatteluun ja kokonaisuuksien näkemiseen. Luottamushenkilöiden pitää olla suunnannäyttäjiä ja todellisuuden tulkitsijoita.

Viime aikojen keskusteluissa on puhuttu hallinnon vahvistumisesta politiikan kustannuksella. Varmasti poliitikon ja luottamushenkilön tehtävä onkin ristiriitainen. Kunnallinen päätöksenteko ja toimeenpano tarvitsee jatkuvuutta ja hallinnon tehtävä on turvata sitä, valmistella asioita ja tehdä esityksiä. Toisaalta luottamushenkilö on vastuussa kuntalaisille ja kosketus heihin ei saa kadota. Liikaa samastumista hallintoon pitää varoa.

Seminaarissa kysyttiin hieman provosoiden, onko luottamushenkilölle pätevyysvaatimuksia. Vastaus toki tiedettiin: kaikki voivat asettua ehdolle ja periaatteessa tulla valituiksi.

Edustavuus on luottamuselimissä pätevyyttä parempi kriteeri. Ihanne on eri ikäisiä, eri koulutus- ja ammattitaustoja edustava joukko ihmisiä. Hesari kirjoittikin tänään aiheesta. Yksityisen sektorin työntekijöitä on valtuustoissa vähemmistö. Monipuolisuus on ihanne mutta julkisen sektorin työntekijöiden luottamustoimien rajoittaminen, mitä nettikeskusteluissa heti vaadittiin, on epärealismia ja populismia.

Itse olen ehdokkaana mm siksi, että haluan tuoda kansalaisjärjestönäkökulman päätöksentekoon ja keskusteluun kaupunkilaisten hyvästä arjesta. Kansalaistoiminnan näkökulma ei myöskään ole yliedustettu kunnallisessa päätöksenteossa.

Ruuhkaa kulttuurisyksyssä

Tutkin Rakkautta & anarkiaa-elokuvafestivaalin ohjelmalehteä ja odotan huomista ohjelmakarttaa eli esitysaikataulua jo melkein paineisena. Coenin veljesten uusin, Gomorra, Patti Smithistä, Kurt Cobainista ja Maradonasta kertovat dokumentit ja tietenkin Shakruk Khan ja Bollywood... Miten sovitan kaikki kiinnostavat elokuvat työn, vaalikiireiden ja muiden vapaa-ajan aktiviteettien kanssa yhteen?

Helsingin kulttuurisyksy on aina ruuhkainen. Espoo Cine naapurissa, Helsingin juhlaviikot, Art goes kapakka, Flow, Tribadien yöt ja päivät ja R& A ajoittuvat kaikki elo-syyskuulle. Loka-marraskuu on festivaalirintamalla hiljainen kunnes alkaa joulukonserttien huippusesonki.

Välillä Helsinki suorastaan hemmottelee asukkaitaan kaikella mielenkiintoisella. Runsas kulttuuritarjonta on selkeä vetovoimatekijä myös matkailun kannalta.

Kuka olisi se viisas, joka saisi syksyn tapahtumaruuhkaa purettua ympärivuotiseksi tapahtumavirraksi? Toki teatterit, konsertit ja näyttelyt pyörivät ympäri vuoden ja esittävät paljon kiinnostavaa. Festivaalien tiheää tunnelmaa ei perusohjelmistossa kuitenkaan ole.

Järkevää tai ei, se vain on eri asia nähdä elokuva festivaalilla kuin osana viikko-ohjelmaa.