keskiviikko, 13. elokuuta 2008

Siirtolapuutarhat luovat yhteisöllisyyttä

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni siirtolapuutarhojen kaupunkilaisesta talkooperinteestä. Otsikointi on Hesarin.
Siirtolapuutarhat luovat yhteisöllisyyttä
Siirtolapuutarhoissa tehdään vuoden aikana tuhansia tunteja talkootyötä. Helsingin yhdeksän siirtolapuutarhan hoidosta ja ylläpidosta vastuun kantavat kunkin alueen siirtolapuutarhayhdistykset.
Jokainen mökkikunta on oman yhdistyksensä jäsen. Yhdistys muun muassa organisoi yhteisten istutusten sekä sosiaali- ja kerhotilojen hoitamisen, jonka siirtolapuutarhurit tekevät talkootyönä.
HS:n mielipidesivulla 7.8.2008 esitettiin perusteluja siirtolapuutarhapalstojen lisäämisen puolesta. Haluan erityisesti nostaa esille puutarhojen toimintakulttuuriin kuuluvan yhteisöllisyyden.
Siirtolapuutarhurit ovat monen ikäisiä, eri elämänpiirejä ja -tilanteita edustavia kaupunkilaisia, joita yhdistää sama harrastus. Puutarhat ovat lisäksi kesäaikaan avoinna kaikille kaupunkilaisille. Juhannus-, elo- ja muihin juhliin on tervetullut kuka tahansa kiinnostunut.
Siirtolapuutarhakulttuuri edustaa kaupunkimaista yhteisöllisyyttä. Puutarhassa voi harrastaa sekä omassa rauhassa että toisten kanssa yhdessä toimien. Osallistumisen aktiivisuutta voi itse säädellä, mikä on nykyihmisille tärkeää.
Vapaaehtoistoiminnasta tehdyt selvitykset kertovat, että moni on kiinnostunut talkoo- ja vapaaehtoistyöstä mutta tilaisuuksien löytäminen ei ole helppoa. Osallistumisen vaivattomuus ja selkeästi rajatut tehtävät saavat ihmiset mukaan.
Siirtolapuutarhat tarjoavat luontevan mahdollisuuden talkoo- ja vapaaehtoistyöhön. Siirtolapuutarhatoiminnan laajentamismahdollisuuksia Helsingissä kannattaakin selvittää.
Kaupunkilaisia kiinnostaa ekologinen vapaa-ajantoiminta, jonka arvoja ovat yhteisöllisyys, vastuu lähiympäristöstä ja talkootyön perinne. Yhteisöllisyyden kokemuksella on kiistaton yhteys ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen. Yhdessä tekemisen ja harrastamisen tukeminen kannattaa.
Katariina Suomu siirtolapuutarhuri

0 kommenttia: