Niin, viikonloppureissuni suuntautuu muuten Turkuun, joka aikoinaan lopetti raitiovaunuliikenteen. Mahtaa niitä harmittaa.
torstai, 7. elokuuta 2008
Uusi raitiovaunulinja ysi aloittaa
Tulevana sunnuntaina se aloittaa, uusi ja odotettu raitiolinja ysi. On upeaa, että Helsinki panostaa raideliikenteeseen, joka on ympäristöystävällistä, käyttäjille selkeää ja ilmeisen pidettyä. Lisäksi raitiovaunut tuovat kaupunkikuvaan aivan oman erityisen fiiliksensä.
Linja ysi palvelee mm. uutta konepajan asuinaluetta ja varmasti ennakoi Pasilan tulevaisuuden rakennushankkeita. Julkisia liikenneyhteyksiä tuleekin kehittää ennakoiden tulevia asukkaita ja työpaikkoja varten. Näin on toimittu myös Kalasataman kohdalla. Yritykset ja ihmiset voivat valita alueensa varmoina hyvistä julkisista liikenneyhteyksistä.
Toivottavasti ehdin viikonloppumatkaltani kotiin sunnuntaina niin, että voin ajaa ensimmäisen palan ysin reittiä jo sunnuntaina. Toive on vähän lapsellinen, mutta suhteeni raitiovaunuihin on enemmän kuin käytännöllinen suhde joukkoliikennevälineeseen. Ratikat ovat kauniita ja niiden kirskunta on mielestäni yksi kauneimpia urbaaneja ääniä. Ihastelin lomalla menneiden aikojen vaunuja uudistuneessa Ratikkamuseossa. Kulttuuritehdas Korjaamon yhteydessä sijaitsevaan museoon on vapaa pääsy. Museossa on mm. samantyyppisiä avoimia vaunuja, joita on edelleen käytössä San Franciscossa. SF:n mäkisillä kaduilla olen kokenut elämäni hurjimmat ratikkakyydit- hakkaa kyllä Lintsin vuoristoradan. Ja jarrumiehet ovat vähintään yhtä arvostettuja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti