tiistai 7. lokakuuta 2008
Rikosvastuu ei ratkaise sosiaaliturvan ongelmia
Kuntien päättäjiä ehdotetaan rikosvastuuseen sosiaaliturvan liiallisista säästöistä. Ehdotus sisältyy kirjaan, jonka Helsingin ja Vantaan sosiaaliasiamiehet julkaisivat eilen. Kelan julkaisemassa kirjassa kuvataan ihmisten kokemuksia sosiaaliturvaan liittyen erityisesti sen epäkohtien näkökulmasta.
Tiedossa on, että etenkin Kelan myöntämien sosiaaliturvaetuuksien käsittelyssä on on epäkohtia. Etuusasioiden pitkät käsittelyajat ja monimutkaiset hakemuslomakkeet heikentävät hakijan oikeusturvaa. Pitkäaikaissairaalta, vanhukselta tai mielenterveyskuntoutujalta ei voi välttämättä odottaa sähköisten palvelujen sujuvaa ja itsenäistä käyttämistä. Jos hakija saa etuusasiaansa kielteisen päätöksen, vie käsittelyaika mahdollisessa valitusasteessa vielä useita kuukausia.
Sosiaaliturvan vähimmäisetuuksien tasoissa on ollut puutteita, joita on nyt pyritty korjaamaan nostamalla mm. äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoja sekä sairauspäivärahoja. Apurahansaajien sosiaaliturvaa on parannettu Eri etuuksien yhteensovittamisessa sen sijaan on haasteita. Sosiaaliturvan ja palkkatyön yhteensovittaminen on edelleen liian hankalaa ja se tulee ratkaista sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Luotan siihen, että ehdotettu rikosvastuu päättäjille on tarkoitettu enemmän herättämään keskustelua kuin toimeenpantavaksi uudistukseksi. En epäile, etteikö kunnissa olisi toteutettu lyhytnäköisiäkin säästöjä tai etteikö Kelan etuuksiin liittyisi edellä kuvaamiani ongelmia. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä sosiaaliturvan ongelmat tulee ratkaista siellä, missä ne syntyvät, ei käräjäoikeudessa. En halua yhteiskuntaa, jossa yhä enemmän ratkotaan ihmisten arkeen liittyviä asioita oikeusistuimissa. Sekä palvelujen että sosiaaliturvan rakenteissa on ongelmia, joihin tulee puuttua ja estää kohtuuttomien tilanteiden syntyminen asiakkaalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti