tiistai, 14. lokakuuta 2008

Vanhempien ja koulun hyvä yhteistyö ei maksa mitään

Stakesin ja Suomen Vanhempainliiton kyselytutkimuksen mukaan vanhemmilla on vain vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa oppilashuollon suunnitteluun ja kehittämiseen. Tulokset kertovat, että ensimmäisten kouluvuosien jälkeen vanhemmat eivät koe saavansa tietoa esimerkiksi terveys- tai hammastarkastuksista.
Kyselytutkimus vahvistaa, että vanhempien osallisuus toteutuu parhaiten, kun koulun johtokunnassa on mukana vanhempia ja koulussa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys. Koulujen välillä on kuitenkin suuria eroja vanhempien osallistumismahdollisuuksissa.
Vanhempia ei hyödynnetä riittävästi kouluhyvinvoinnin edistämisessä. Vanhempainyhdistysten rooli on pitkälti varainkerääjän, tapahtumien ja juhlien järjestäjän rooli.
Kodin ja koulun yhteistyötä korostetaan sekä perusopetuslaissa että perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Yhteistyön tulisi toteutua sekä yksittäisen oppilaan että koko kouluyhteisön tasolla.
Mielestäni tässä on selkeä kehittämisen paikka mutta myös hyvä esimerkki siitä, miten kaikki palvelujen parantamiseen tähtäävä toiminta ei vaadi taloudellisia lisäpanostuksia.
Kyse on asenteesta. Oppilashuollon työntekijöiden ja opettajien tulee nähdä vanhemmat voimavarana, joka täydentää ammattiosaamista koulun kehittämisessä. Vanhempien tulee tunnistaa ja arvostaa ammattilaisten osaaminen mutta myös oma ensisijainen vastuunsa kasvattajana.
Helsingissä on saatu hyviä kokemuksia koulujen johtokuntatyöskentelystä ja hyvää kehitystä sitä tulee edelleen vahvistaa. Myös päiväkotien johtokunnat ovat kokeilemisen arvoinen asia.

0 kommenttia: