torstai, 7. toukokuuta 2009
Vaaleista vaaleihin
Blogini herää eloon kevään myötä. Syksyn vaalikampanjasta elpyminen otti hetken - kutsuttakoon siihen liittynyttä blogitaukoa vaikka vaalikrapulaksi. Aktiivisuuteni on kohdistunut muuhun poliittiseen toimintaan. Helsingin Kansallisseuran hallituksen mainiossa joukossa olen imeytynyt politiikan perusytimeen eli paikallisen Kokoomus-yhdistyksen toimintaan. Kansalaistoimintaa kymmenen vuotta palkkatyössäni edistäneenä arvostan paikallisen poliittisen vapaaehtoistoiminnan erittäin korkealle. Se on julkisuudelta suureksi osaksi näkymätöntä mutta sitoutunutta ja ehdoton perusta puoluepoliittiselle vaikuttamiselle kaikilla tasoilla. --
Euroopan parlamenttivaalit ovat jo aivan ovella, kuukauden kuluttua. Tänään jaetaan ehdokkaille äänestysnumerot ja vaalikampanjoiden loppukiri käynnistyy. Toivottavasti myös media kiinnostuu vaaleista vihdoin asiakysymysten osalta. Tähän asti esimerkiksi lehtikirjoittelu on lähinnä paneutunut mm. julkkisehdokkaiden listaamiseen. Milloin heitä on liikaa, milloin taas liian vähän. Paradoksaalisesti media nostaa julkkisehdokkaita antamalla heille palstatilaa, ruutuaikaa ja blogiviittauksia samalla kun se kritisoi julkkisehdokkaita ilmiönä.
Tunnettuus on valtakunnallisessa vaalissa toki tärkeää. Me äänestäjät kuitenkin tarvitsemme lisää tietoa EU:sta, parlamentin roolista päätöksenteossa sekä Eurooppa-poltiikan sisältökysymyksistä. Tiedon pohjalta voi sitten miettiä oman äänensä antamista jollekin kandidaateista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti